Kesä 2022

 

Kotilieden kansi vuodelta 1941

Tervetuloa Martta Wendelin Seuran verkkosivuille!

Verkkosivuilla on tietoa Martta Wendelinin elämäntyöstä ja Seuran toiminnasta.

Kotkan suomalaisen lyseon oppilaita, Martta vasemmalla ja Alma oikealla alarivissä istumassa

Lue uusin blogikirjoitus Martta ja Alma, ystävykset sadan vuoden takaa, jonka on kirjoittanut Martta Wendelinin kouluaikaisen ystävän sukulainen alenevassa polvessa, Anni Enkovaara.

Nyt Martta Wendelin seuran taidekokoelma on nähtävissä verkossa linkistä: taidekokoelma.

Martta Wendelinin teoksia Gallen-Kallelan museon näyttelyssä

Martta Wendeliniä näyttelyissä kesällä 2022

 

Taiteilijakoti Erkkolan kesänäyttely on ”Täällä jossain – Martta Wendelinin elämää ja taidetta sotien aikaan” 12.9. asti. Näyttely kuvaa 1910-luvun taideopiskelijan elämää I maailmansodan aikana sekä elämää Tuusulassa II maailmansodan aikaan. Tuusulan Museon youtube-kanavalla voi katsoa videon Martta Wendelinistä I maailmansodan aikaan

Marika Sampio-Utriainen Marttana Unioninkadulla Helsingissä

Gallen-Kallelan museossa Espoossa on esillä näyttely Akseli Gallen-Kallela mentorina. Näyttelyssä on myös esillä useita Martta Wendelinin maalauksia ja kuvituksia Porvoon WSOY:n ajoilta 1920-luvun alusta. Gallen-Kallela oli vuosina 1921-23 Martta Wendelinin esimiehenä, mentorina ja ystävänä tuona aikana. Näyttelyn on koonnut taidehistorioitsija Laura Gutman. 

Martta Wendelinistä Gallen-Kallelan museon näyttelyssä

Martan päivän kahvit 26.7.

Martan-päivän kahvit juodaan tänä vuonna uudessa, kohta avattavassa Päiväkoti Martta Wendelinissä tiistaina 26.7 klo 13. Tilaan, jossa kahvit juodaan mahtuu 30 henkilöä. Otamme osallistujat vastaan ilmoittautumisjärjestyksessä, viimeistään 20.7 mennessä.

ilmoittaudu Raija Berg, puh.0500 923 227 tai raija.berg@live.fi

 

Kesäretki Helsinkiin

Taidematka Helsinkiin. Suuntaamme Tove Janssonin ateljeeseen, Ullanlinnankatu 1, jossa on opastus. Sieltä jatkamme Tarvaspäähän Espooseen näyttelyyn Akseli Gallen-Kallela mentorina. Näemme myös Martta Wendelinin maalauksia, jotka on tehty Akseli Gallen-Kallelan opissa. Opastus. Lounas ja kahvit Tarvaspään Cafe Zoceriassa.

Lähdemme matkaan Hyrylän linja-autoasemalta keskiviikkona 8.6 klo 10 ja paluu Hyrylään noin klo 16.
Matkan hinta 30 € tai 25 € jos sinulla on museokortti. Ilmoittautumiset 2.5 mennessä Raija Berg, raija.berg@live.fi tai 0500 923227.

Varmista osallistuminen maksamalla matka: Martta Wendelin Seuran tilille FI92 5092 1220 0492 96, VIITE 1261, 15.5 mennessä.
Matkalle mahtuu 30 henkilöä.

 

Tuntematon suunnittelija Martta Wendelin -näyttely Erkkolassa kevään ajan

Kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelin (1893–1986) asui Tuusulassa puolet elämästään. Hän loi kuvissaan ihannekodin, joka tuli tutuksi lehtien ja kirjojen kuvitusten kautta. Hänen muu suunnittelutyönsä on vähemmän tunnettua. Taiteilijakoti Erkkolan kevään näyttelyssä on esillä luonnoksia ja maalauksia vaatteista, kattauksista, kesämökeistä ja puutarhoista. Näyttely on esillä 26.1.-29.5.2022.

Martta Wendelinin suunnittelema luonnonkivitakka Lymmyyseen, Ahvosten kesämökille Kuusamoon 1963

Tulossa Erkkolan kesänäyttely Täällä jossain – Martta Wendelinin elämää ja taidetta sotien aikaan

Näyttelyssä tutustutaan kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin (1893–1986) elämään ja taiteeseen 1900-luvun poikkeusolosuhteissa. I maailmansodan aikaan Martta oli nuori taideopiskelija vuosina 1914-18, joka löysi oman polkunsa kuvittajana sodan viimeisinä aikoina. Talvisodan alkaessa vuonna 1939 Martta asui Tuusulan rauhallisessa maalaismiljöössä äitinsä kanssa. Sotavuodet kuluivat Suopellon idyllisessä vuokrahuvilassa kuvitustyön parissa sekä puutarhaa hoitaen. Sota näkyi myös arjessa muun muassa ruokapulan ja asumisjärjestelyjen kautta.

Martta Wendelin, Suomen karttaa tutkitaan, Kotilieden kansi lokakuu 1942, peiteväri, yksityiskokoelma

 

Martta Wendelin Seuran vuosikokous

on keskiviikkona 9.3.2022  klo 17-

Taiteilijakoti Erkkolassa, Rantatie 25

Tervetuloa ennen kokousta tutustumaan Erkkolan näyttelyyn ”Tuntematon suunnittelija Martta Wendelin”

klo 16 – näyttelyyn tutustuminen ja kahvit

klo 17 vuosikokous

17.30 Martta Wendelin Seura 20 vuotta

T e r v e t u l o a

 

Uusimmat blogikirjoitukset ovat Martta Wendelin seuran hallituksen puheenjohtajalta Leena Jäntiltä aiheista Pyhimyksen mallinaHädässä pyhimys tunnetaan ja Kyky raivaa tiensä.  Lue myös aiempi blogi seuran hallituksen jäseneltä, Kirsi Sukula-Ruususelta – aiheena Postikortti viestin välineenä.

Martta Wendelin, Kristoforos, Suomen Tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen joulukortti, peiteväri 1940, kuva: Toivo Lumme/ Tuusulan taidemuseo

Näyttelyitä 2022

Tuusulan Pääkirjastossa on esillä 31.1. asti Martta Wendelin seuran kokoelma näyttely Talven iloja. Tervetuloa katsomaan!

 

Martta Wendelinin joulutunnelmaa Erkkolassa

”Kopissa Vahti hyvin voi, herää ja häntää liehakoi, tonttu harmajanuttu Vahdille kyllä on tuttu” Martta Wendelinin kuvitusta Viktor Rydbergin Tonttu-runoon 1946

Taiteilijakoti Erkkolassa on avautunut Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun jouluaiheisten teosten näyttely Lapsuuden joulu, joka on esillä 16. tammikuuta 2022 asti. Näyttelyssä on esillä jouluaiheita hartaista jouluseimi ja joulukirkkoaiheista aina kodin jouluun, joulupukkeihin, tonttuihin ja jouluisiin satuihin asti.

 

 

 

 

 

Martta Wendelin -näyttely Pertunmaalla lokakuun ajan

Martta Wendelin seura on koonnut näyttelyn Pertunmaan kirjastoon loka-marraskuun ajaksi. Tuusulan taidemuseon näyttelyamanuenssi Päivi Ahdeoja-Määttä pitää luennon ”Martta Wendelin – Sadun ja toden maailma”  19.10. klo 18 alkaen Pertunmaan kunnantalolla. Tervetuloa!

 

Martta Wendelin -päiväkotia rakennetaan

Martta Wendelin -päiväkodin rakentaminen alkoi marraskuussa 2020. Katso videolta, miten rakentaminen käynnistyi ja huppu työmaan sääsuojaksi kohosi. Materiaalien sääsuojaukseen kiinnitetään rakentamisessa erityistä huomiota, ja siksi rakennuksen puurunko asennetaan olosuhdesuojan alla. Martta Wendelin -päiväkoti on suunniteltu 10-ryhmäiseksi päiväkodiksi, joka sijaitsee Hyrylässä Mikkolan koulun läheisyydessä hyvien kulkuyhteyksien päässä. Päiväkoti on yksi keskeisistä Tuusulan kunnan palveluverkkosuunnitelman hankkeista. Martta Wendelin -päiväkoti otetaan käyttöön syksyllä 2022.

 

Blogi

Martta Wendelinin kuvittamia lehtiä

Elokuun blogissa Kirsi Sukula-Ruusunen kirjoittaa aiheesta Martta Wendelin, oman aikansa moderni mediavaikuttaja nykyajan silminkin katsottuna. Tervetuloa lukemaan blogia!

Heinäkuun blogi on ilmestynyt! Martta Wendelin seuran puheenjohtajan Leena Jäntin kirjoitus Martta ja Maria kuvaa Martta Wendelinin elämän ja taiteilijuuden olemusta raamatullisen vertauksen pohjalta.

Martta Wendelin, Tyttö ruispellossa, Kotilieden kansikuvitus, nro 14 1933, kuva: Tuusulan taidemuseo

Kesäkuun blogissaan Tule hyvä päiväkoti… Raija Berg kertoo Martta Wendelin -päiväkodin valmistumisesta Etelä-Hyrylään.

Toukokuun ensimmäinen blogi on ilmestynyt: Terhi Ahvonen kirjoittaa aiheesta Martan sukupohdintoja. Seuraava blogi ilmestyy jo toukokuun puolivälissä.

Toukokuun toisessa blogissa Päivi Ahdeoja-Määttä kirjoittaa aiheesta Koulumuistoja Martan tapaan.

 

Pyöräretkelle Martta Wendelinin jalan jäljille Tuusulaan

Nyt on mahdollisuus varata max. 10 henkilölle opastettu kierros Rantatiellä Martan maisemissa. Lähtö Krapilta ja nähdään muun muassa Lottamuseo, Suopelto, Saarela, Kallio-Kuninkala ja Annivaara. Yhteydenotot: Leena Jäntti, leenamaijajantti@gmail.com ja Kirsi Sukula-Ruusunen, kirsi@sukula-ruusunen.fi. Kierroksen hinta 10 euroa/henkilö, ryhmän vähimmäiskoko 5 henkilöä. Kierroksen kesto sopimuksen mukaan. 

 

Näyttely Mäntyharjulla

 

Mäntyharjun kirjastolla on avautunut Martta Wendelinin taiteen näyttely – Kauniin arjen tulkki. Näyttely on esillä 30.6. asti. Kokoamassa olivat Martta Wendelin seuran pj Leena Jäntti ja hallituksen jäsen Kirsi Sukula-Ruusunen.

 

 

 

Hyvää Pääsiäistä!

Vasemmalla Martta Wendelinin kuvitus, Kevät, Ebba Varman runokirjaan Vuodenaikojen satu, peiteväri 1934. Kuva: Toivo Lumme / Tuusulan taidemuseo

Huhtikuun blogi ilmestyy kahdessa osassa. Terhi Ahvonen kirjoittaa äitinsä Paula Ahvosen ja Martan kirjeenvaihdon pohjalta muistikuvia Pohjanmaan maalausajoista 1960-luvulla.

Martta Wendelin Seuralle 17 000 euron apuraha vuodelle 2023

Martta Wendelin seura on saanut Suomen Kulttuurirahastolta, Reino Kontolan rahastosta apurahan 17 000 euroa retrospektiivisen näyttelyn järjestämiseen Martta Wendelinin syntymän 130-vuotisjuhlavuonna 2023 Tuusulaan. Lisää tietoa seuran facebook-sivuilta.

Martta Wendelin Seura ry 20 vuotta 1.3.2021

Tasan 20 vuotta sitten perustettiin Tuusulassa Martta Wendelin seura. Perustajajäseniin kuului muun muassa seuran ensimmäinen puheenjohtaja Saara-Maria Paakkinen, kirjastonjohtaja Elisabet Nielsen, kotiseutuneuvos Raili Kuusjärvi, Postimuseolta Jari Karhu, Tuusulan museon puolelta amanuenssi Jaana Koskenranta sekä Wendelinin ystäväpiiriin kuulunut ruustinna Alma Korppi-Tommola.

Martta Wendelin, Suopelto, akvarelli 1930-40-luku. Seuran uusin hankinta helmikuulta 2021.

Martta Wendelin Seuran taidekokoelma on kasvanut seuran 20-vuotisen olemassaolon aikana 30 teokseen. Lisäksi seuran haltuun on tullut myös paljon merkittävää arkistomateriaalia vuosien aikana, mm. kirjeitä, valokuvia, Wendelinin suunnittelemien kesämökkien pohjapiirroksia sekä postikorttien kokoelmaa ensipainoksina sekä Kotiliesi-lehtien 1930-luvun vuosikertoja. Seuran taidekokoelmiin pääsee tästä linkistä.

 

Seuraa Blogia, jossa on joka kuukausi uusi Martta Wendeliniin liittyvä kirjoitus!

Martta Wendelin, Jaakko Keppo 7-vuotiaana, ruskea liitu 1976

Maaliskuun blogikirjoitus on ajankohtaisesta aiheesta. Seuran puheenjohtaja Leena Jäntti kertoo kirjoituksessaan Lapsimallina arkkitehti Tuusulaan rakenteilla olevan Martta Wendelin -päiväkodin arkkitehtitoimiston arkkitehdista Jaakko Keposta Martta Wendelinin lapsimallina vuonna 1976.

Vuoden 2021 toinen blogikirjoitus on ilmestynyt. Martta Wendelin päiväkodin kuvaohjelman suunnittelutyöryhmän ja Martta Wendelin Seuran hallituksen jäsen Raija Berg kertoo kirjoituksessaan Matkani Martan taiteeseen, miten löysi Martan kuvien maailman. Samalla hieno esimerkki siitä, miten seuran jäsenyys vie mennessään uusiin elämyksiin ja harrastuksiin.

Vuoden 2021 ensimmäisessä blogissa Kirsi Sukula-Ruusunen kirjoittaa aiheesta Uteliaisuuden vuosi 2021.  Sukula-Ruusunen kuvaa blogissaan, miten Martan kuvituksista ja maalauksista kumpuaa uteliaisuus, ja se kohdistuu tavallisiin asioihin, niihin, joihin hän panosti. Martan uteliaisuus tuottaa tänään ja tulevaisuudessa paljon positiivista hyvää meille kaikille Martta-faneille.

Joulukuun blogissa on Päivi Ahdeoja-Määtän kirjoittama Martan joulu.

Ensimmäisenä Martta Wendelin Seuran hallituksen jäsenen Kirsi Sukula-Ruususen kirjoitus Martta Wendelin – kauniin arjen tulkki.

Syyskuun blogiteksti on Terhi Ahvosen kirjoittama Martan kirjeitä äidilleni

Lokakuun kirjoitus on seuran hallituksen puheenjohtajan Leena Jäntin kirjoittama Saarelan mummu.

Martta Wendelin, Järvimaisema, öljy, yksityiskokoelma

Marraskuun blogi on Satu Säilän kirjoittama Tarina taulusta, jossa kerrotaan levollisen ja tunnelmallisen maisemamaalauksen tarina.

Mikäli Sinulla on Martta Wendelinin teos tai tietoja hänen teoksistaan, otamme mielellämme tiedot arkistoomme. Ohessa linkki lomakkeeseen, jolla voit toimittaa meille tiedot sähköisesti. Voit myös olla suoraan yhteydessä Seuran hallituksen jäseniin. Kootaan yhdessä tietoja Martta Wendelinin elämäntyöstä kaikkien iloksi.

PERUTTU! Martta Wendelinin syntymäpäiväjuhlaa vietetään sunnuntaina 22. marraskuuta 2020 Erkkolassa klo 13 alkaen. Paperikonservaattori Ilona Osara luennoi paperiphjaisten teosten huoltamisesta ja hoidosta klo 13.00 alkavalla luennollaan. Tilaisuuteen mahtuu 20 henkilöä, ennakkoilmoittautuminen Raija Bergille,  puh. 0500 923 227. Otatahan oman suojamaskin mukaan, tilaisuudessa noudatetaan myös turvavälejä. Tervetuloa!

Taiteilijakoti Erkkolassa on avautunut Aleksis Kiven Seitsemän veljestä kirjan kuvituksia esittelevä näyttely Tähtiä kuin Otavassa, poikia on Jukolassa (1.10.-13.12.2020).  Näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Marcus Collin ja Riitta Nelimarkka. Martta Wendelin on kuvittanut Kotilieden kansikuvaan vuonna 1934 aiheen Seitsemästä veljeksestä. Myös koulun lukukirjaan vuodelta 1953 Wendelin on tehnyt kuvituksen veljesten lapsuudesta. Nämä ovat  esillä näyttelyssä.

 

 

 

 

 

 

 

Martta Wendelin näyttely kirjastossa

Heinäkuun ajan on Tuusulan pääkirjastossa esillä näyttely Martta Wendelin arkkitehtina. Esillä on luonnospiirroksia kesämökkeihin, omakotitaloon ja puutarhaan. Näyttelyn on koonnut Martta Wendelin seura.

Saunan luonnospiirros Kuusamon mökille 1960-luku

Martan päivän kahvit Erkkolassa 26.7.   

Tervetuloa Martan nimipäiväkahveille Taiteilijakoti Erkkolaan sunnuntaina 26. heinäkuuta klo 12-16. Kahvit tarjoaa pihalla Martta Wendelin Seura.

Kahvit puutarhassa, kuvitus kirjaan Kun sinä olit pieni, vesiväri 1953

                                                   

Martta Wendelin -monologi nyt verkossa!

Näyttelijä Marika Sampio-Utriaisen monologi  Rakkaudesta Kultaisiin päiviin (paina linkkiä).

Tove Jansson, Sininen hyasintti, öljy 1938, yksityiskokoelma, Tove Jansson ©

Tove Janssonin näyttely Erkkolassa

Taiteilijakoti Erkkolassa on kesän 2020 esillä näyttely  Muumeja  ja maalauksia – Tove Janssonin maailma. Näyttely jatkuu syksyyn asti. Avautumispäivä on 2. kesäkuuta ja näyttely on esillä 20. syyskuuta asti. Martan päivänä 26. heinäkuuta Martta Wendelin Seura tarjoaa perinteiset kahvit Erkkolan puutarhassa.

 

Maria Ryymin, öljy 1935

Kevätkausi 2020 Erkkolassa

Taitelijakoti Erkkolan kevään näyttely Maailma sotkan munasta, Kalevala taiteessa ja kuvituksissa piti olla esillä Taiteilijakoti Erkkolassa 24.5. asti. Valtioneuvoston määräysten vuoksi museo on suljettu ainakin 31.5. asti. Museo avautuu 2. kesäkuuta.

Museo on avannut Maailma sotkan munasta -näyttelyyn liittyvän verkkonäyttelyn osoitteessa www.tarinasoitin.fi/erkkola . Siinä pääsee runonlaulaja Maria Ryyminin mukaan matkalle tutustumaan Kalevalan runoihin ja Kalevala-aiheisiin maalauksiin. Myös Martta Wendelinin maalauksia on esillä Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn verkossa!

Näyttelyssä esitellään kansanrunousaiheista taidetta 1800-luvulta nykypäiviin muun muassa R. W. Ekmanilta, Akseli Gallen-Kallelalta, Eva Cederströmiltä, Martta Wendeliniltä ja Rudolf Koivulta. Näyttelyssä on esillä parisenkymmentä Wendelinin kuvitusta sekä pari öljymaalausta kuten karjalaisen itkijänaisen Maria Ryyminin muotokuva vuodelta 1935 sekä Kalevalaseuran Kalevalan kuvittamiskilpailuun vuonna 1933 osallistunut maalaus Marjatta matala neiti. Samaan teokseen liittyvä luonnos löytyi näyttelyä koottaessa ja on esillä ensi kertaa.

Marjatta matala neiti, öljy 1933, yksityiskokoelma

 

 

 

 

 

 

 

Martta Wendelin Seuran vuosikokous

Martta Wendelin Seuran vuosikokousta vietettiin  Taiteilijakoti Erkkolassa 26.2 keskiviikkona klo 18.  Vuosijuhlassa oli mahdollisuus tutustua Erkkolan kevään Kalevala-aiheiseen näyttelyyn Maailma sotkan munasta.  Ensimmäistä kertaa nähtiin digitoituna kaitafilmejä  Martan 1960-70 luvun matkoista Pohjanmaalle  Ahvosten perheen vieraana. Terhi Ahvonen kertoi filmeistä.

 

Martta Wendelin Kiitämä-järvellä Kuusamossa 1968

 

Martta Wendelinin syntymäpäivää juhlittiin 24.11.2019

Martta Wendelinin syntymäpäiväjuhla oli sunnuntaina 24.11. Erkkolassa

ohjelmassa oli aluksi seuran tarjoamat kahvit klo 12.30 alkaen

klo 13 Martta Wendelin -monologi, Marika Sampio-Utriainen

klo 14 tietokirjailija, FT Sirpa Kivilaakson luento Martta Wendelinin ja Anni Swanin satuaiheista

Tilaisuudessa oli tupa täynnä ja lämmin tunnelma. Kiitos esiintyjille, yleisölle sekä järjestäjille!

 

Syksy ja talvi Erkkolassa – Muistatko Lumikin, Tuhkimon ja Punahilkan?

Taiteilijakoti Erkkolassa on avatunut 1. lokakuuta uusi Grimmin satujen ja Topeliuksen Adalminan helmen kuvituksia esittelevä näyttely. Esillä on myös satuhahmoja nykytaiteilijoilta kuten Tuhkimo-aiheisista kanavatöistä koostuva installaatio Titta Aaltoselta sekä maalauksia Katja Tukiaiselta. Yläkerarassa on esillä myös satuaiheisia taidevideoita Pilvi Takalan Real Snow White (2009) sekä Maria Ylikosken Little Red Riding Hood (2005). Lisäksi yläkerrassa on lapsille satuaiheisia vaatteita ja asusteita lapsille aina Lumikin, Ruususen ja Punahilkan asuja myöten. Näyttelyyn on lavastettu myös satujen kohtausten tunnelmia kuten Prinsessa Ruususen rukki yms. Näyttelyssä nähdään myös Martta Wendelinin satukuvituksia Adalminan helmeen, Prinsessa Ruususeen ja Punahilkkaan muun muassa.

Martta Wendelin, Prinsessa Ruususen näytelmää katsomassa, tussi ja peiteväri 1946, kuvitus kirjaan Sadun ja toden mailta

Erkkolan tapahtumia:

Satupäivä – satumaista ohjelmaa, pe 18.10. klo 12–17

Satuhahmoselfieitä, -askartelua ja -tehtäviä. Klo 12 ja 13.30 Prinsessa Ruusu lukee satuja.

 

torstaina 24.10. klo 18 alkaen Martta-täti lapsen silmin,

Terhi Ahvonen muistelee Martta Wendeliniä ja esittelee ainutlaatuisia valokuvia hänestä. Martta Wendelin suunnitteli muun muassa Ahvosten perheen kesämökin Lymmyseen Kuusamoon 1960-luvulla.

 

Kesän 2019 näyttelyitä

Martta tutuksi– näyttely oli esillä kokous- ja kongressihotelli Gustavelundissa Tuusulassa ajalla 1.-31.8.2019.

Näyttelyyn voi tutustua arkisin klo 8 – 20 ja sunnuntaisin klo 8 -16 välillä. Gustavelundissa on lounasbuffet klo 11 – 14 ja hinta 18.50 euroa tai  keittolounas,salaattipöytä, jälkiruoka ja kahvi 13 euroa.

Kuvan mahdollinen sisältö: 4 henkilöä, sisätila    Kuvassa seuran puheenjohtaja Leena Jäntti tarkastelee valmista näyttelyä

Tuusulan Taiteiden yönä 9.8. Gustavelundissa on Martta tutuksi -näyttelyn avajaiset

Näyttelyamanuenssi Päivi Ahdeoja-Määttä avaa näyttelyn klo 18.  Sen jälkeen voi jäädä kuuntelemaan taideluentoa klo 18.30 Gustavelundin auditoriossa

Monet kasvot – muotokuvamaalauksesta 1800-luvulta nykypäivään, luennoitsijana Päivi Ahdeoja-Määttä

 

Menneitä kesän tapahtumia

Taiteilijakoti Erkkolassa Martan päivänä 26. heinäkuuta Martta Wendelin Seura tarjosi kahvit klo 11-18. 

Kuvassa hallituksen jäseniä, vas. Terhi Ahvonen, Raija Berg, Leena Jäntti ja Elina Manninen

 

Martta Wendelin Seuran kesäretki Porvooseen

 

Seuran kesäretki Porvooseen 6. kesäkuuta oli kuuma ja antoisa. Retkellä nähtiin Martta Wendelinin ensimmäisen Porvoon asunnon miljöötä Aleksanterinkadulta, melkein vastapäätä runoilija J. L. Runebergin kotimuseota. WSOY:n toimitalo nähtiin ulkopuolelta nykyiseltä Mannerheiminkadulta, joka Wendelinin aikaan oli Nikolainkatu. Vanhan kaupungin reunamilla Linnakadulla sijaitsi vielä Wendelinin hyvän ystävättären Lisa Gröndahlin suvun kotitalo. Myös Wendelinin esimiehen Akseli Gallen-Kallelan vuokraaman asunnon pihapiiri oli jäljellä Jokikatu 47:ssä aivan lähellä Raatihuoneentoria. Maittava lounas syötiin Porvoon torin vieressä vanhassa pankkitalossa. Retken huipensi upea puutarhaopastus Fredrika Runebergin puutarhan saloihin.

Martta Wendelin Seuran retkeläisiä Runebergin kodissa 6. kesäkuuta

 

 

Martta Wendelin – blogikirjoituksia

Kotkan suomalaisen lyseon oppilaita, Martta vasemmalla ja Alma oikealla alarivissä istumassa

Anni Enkovaara

Martta ja Alma – ystävykset sadan vuoden takaa

 

Pikkumummihan se on. Nuorena, mutta juuri ja juuri tunnistettavana. Äitini äiti, jota perhepiirissä kutsuimme Pikkumummiksi hänen lyhyytensä takia. Miten töölöläisen lastenlääkärin nuoruuden muotokuva on päätynyt Erkkolan museon seinälle Tuusulaan? Vastauksena on blogi, jota kirjoitan pääosin itseni iloksi. Pari vuotta sitten kirjoitin lyhyen tekstin äidinäitini Alma Talvitien muotokuvasta, joka on äitini kodin seinällä Tapiolassa. Parin viikon kuluttua Tuusulan taidemuseon amanuenssi Päivi Ahdeoja-Määttä otti minuun yhteyttä ja kysyi, olisiko mahdollista lainata Alman muotokuvaa museon näyttelyyn.  

Ihmetellessäni kysymystä Ahdeoja-Määttä selitti, että Alman muotokuva on kuvataiteilija Martta Wendelinin tekemä – minkä tiesinkin. Wendelin taas on asunut Tuusulassa vuodesta 1937 kuolemaansa asti, minkä takia Wendelinin maalauksia ja piirroksia on usein esillä Tuusulan taidemuseon näyttelyissä. 

Alma Mäkelä ylioppilaana 1910

Alman muotokuva on maalattu Helsingissä vuonna 1914, jolloin Martta oli 20-vuotias taidekoululainen ja Alma 23-vuotias lääketieteen opiskelija. Nuoret naiset tunsivat toisensa Kotkan suomalaisesta yhteiskoulusta, josta molemmat olivat päässeet ylioppilaiksi pari vuotta aikaisemmin kevätkesällä 1910. Ylioppilaslakin saatuaan Martta muutti lapsuuden perheensä mukana Helsinkiin ja alkoi opiskella Keisarillisen Aleksanterin yliopiston Piirustussalilla. Yksin kaupunkiin muuttanut Alma puolestaan aloitti opiskelut saman yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. En tiedä, miten hyvin naiset tunsivat toisensa Kotkan vuosina, mutta heidän muutettuaan Helsinkiin voisin kuvitella, että miesvaltaisessa yliopistomaailmassa Marttaa ja Almaa yhdisti paitsi sukupuoli myös se, että he olivat lähtöisin samasta suomenkielisestä koulusta pääkaupungin ulkopuolelta. Tapaamisia mahdollisti sekin, että yliopiston rakennukset – niin Piirustussali kuin lääketieteen opetustilat – sijaitsivat lähekkäin Kruununhaassa.

Martta Wendelin ylioppilaana 1910

Suomessa naisten opiskelu yliopistossa oli tullut mahdolliseksi jo 1870-luvulla, mutta vuoteen 1901 asti naisten oli anottava erillistä opiskeluoikeutta eli ”vapautusta sukupuolestaan” Venäjän keisarilta. Ystävysten aloittaessa opiskelut naisten ei ollut vielä mahdollista toimia yliopistossa opettajina eikä tutkijoina. Opetus- ja tutkimusvirat avautuivat heille vasta vuonna 1916. Kaikkiaan yliopisto-opiskelijoita oli 1910-luvulla vähän – esimerkiksi vuosittain valmistui vain 30-40 lääkäriä.

Martan ja Alman ystävyys jatkui enemmän tai vähemmän tiiviinä eläkevuosiin asti. Marttahan kuoli 92-vuotiaana Tuusulassa 1986 ja Alma 98-vuotiaana 1989 Helsingissä. Muistan, että pääsin Pikkumummin kanssa kerran 1960-luvulla kylään hänen ystävänsä luokse maaseudulle. Matkasta muistan epämääräisesti vain lempeän tuntuisen vanhan naisen ja kesäisen puutarhan. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että kävimme yhdessä Martan luona Tuusulassa.

Sen seurauksena että vastasin kyllä Päivi Ahdeoja-Määtän taidelainausta koskevaan kysymykseen, Pikkumummin pastellimuotokuva päätyi runoilija J.H.Erkon museoituun kotitaloon eli Erkkolaan osaksi talossa tänä kesä olevaa näyttelyä Täällä jossain – Martta Wendelinin elämää ja taidetta sotien aikaan.

Wendelinin muotokuvassa Pikkumummi näyttää pieneltä, hauraalta ja vähän pelokkaalta. Toisin kuin muistikuvissani, joissa lähes 80-vuotiaaksi asti lastenlääkärinä työskennellyt mummi oli parhaina vuosinaan tomera, ärhäkkä ja työteliäs – aikaansaava ja itsenäinen, kokoaan isompi nainen. 

Olen viime aikoina lukenut Pikkumummin lukio- ja opiskeluaikojen päiväkirjaa, joka on hieman raottanut minulle nuoren Alman ajatuksia ja tunteita. Koen, että pari

Martta Wendelin, Alma Mäkelän muotokuva (myöh. Talvitie), pastelli 1914, kuva: yksityiskokoelma

kymppinen Martta Wendelin on saanut vangittua Alman muotokuvaan jotakin nuoren ystävänsä ja ikätoverinsa mielen myllerryksestä Suomessa, joka kipuili Venäjän vallan alla tilanteessa, jossa maailma oli ajautumassa kohti ensimmäistä maailmansotaa. Alman mielessä oli varmaan epätietoisuutta ja pelkoa omasta ja kansakunnan tulevaisuudesta, mutta toisaalta – nuorten tapaan – myös toivoa ja uskoa, että oma tie löytyy – huolimatta omasta ja maailman kompuroinnista.

Äitini kodissa Tapiolassa Wendelinin pienikokoinen maalaus on näkyvällä paikalla. Muistisairas äitini pysähtyy usein katsomaan oman äitinsä nuoruuden kuvaa: ”Onpa ihanaa, että tuo taulu on seinälläni.” Martta Wendelinin maalaus tuo päivittäin iloa ja mielihyvää yli 90-vuotiaalle äidilleni. Herättää muistoja ja tunteita. Taide tekee tehtäväänsä.

 

 

 

 

 

 

 

Satu Säilä

MARTTA  WENDELIN  KUVITTAJANA

Martta Wendelin, sisäkuvitus Anni Swanin kirjaan Iris Rukka, tussi, lyijykynä ja peiteväri 1919, kuva: Toivo Lumme/ Tuusulan taidemuseo

Martta Wendelin on tullut tunnetuksi suuren yleisön keskuudessa lähinnä mittavan kuvitustuotantonsa ansiosta.  Hän on kuvittanut lasten- ja nuorten kirjoja, romaaneja, suuren määrän postikortteja, sarjakuvia ja julisteita, satoja aikakauslehtien kansia sekä lastenlehtiä ja erikoisjulkaisuja. 

Hänen taiteilijuutensa  ja  kuvittajauransa  pohjana oli  kuuden vuoden  taideopinnot. Päästyään ylioppilaaksi v. 1910 Martta aloitti saman vuoden syksyllä opiskelun Helsingin yliopiston piirustussalissa.  Tuolloin hänen opettajanaan toimi   taiteilija  Eero Järnefelt, joka piti piirustustaitoa  kaiken taiteen perustana.  Myös  Järnefeltin tunnuslause ”Vain tosi on pysyväistä” heijastui  Martan taiteeseen.      

Ensimmäisiä  kuvittajan  kokeiluja oli  veljensä Oivan kanssa  ideoima lastenkirjan  kuvitus. He lähettivät  teosluonnoksern   Werner Söderströmille  Porvooseen.   WSOY  kiinnostui  luonnoksesta  ja  samalla he tarjosivat Martta Wendelinille kuvittajan paikkaa yhtiössään.  Martta aloittikin yhtiössä vuonna 1919 vakinaisen työsuhteen  ja hänen   ensimmäisiä  kuvitustöitään   WSOY:llä olivat  Anni Swanin  Iris rukka-nuorisokirjat .

Eero Järnefeltin oppien jälkeen  Martan kannustajana oli  taiteilija Akseli Gallen-Kallela, joka toimi WSOY:llä samaan aikaan  suuritöisen  kansalliseepoksen taiteellisena johtajana.     Yhteistyö Gallenin kanssa  Koru-Kalevalan  kuvitustyössä   kehitti ja uudisti Marttan  taitoja.   Gallen arvosti  Martan työn  tasoa  ja  hän  opasti  avustajaansa myös öljyvärien käytössä  sekä kehoitti Marttaa säilyttämään taiteellisen omaleimaisuutensa.  

Kotilieden  kansien kuvittajana

1920-luvulla painotekniikka kehittyi  ja syväpaino mahdollisti moniväripainatuksen  ja  rotaatiokoneet  lisäsivät etenkin sanoma- ja aikauslehdistön   massatuotantoa.    Werner Söderström Oy perusti vuonna  1922 perhehenkisen Kotiliesi-aikakauslehden, josta kehittyi vuosikymmenten saatossa Suomen suosituin perhelehti.  Sen mahdollisti  lehden korkea laatu sekä henkisellä että aineellisella tasolla.

Kotilieden  pitkäaikainen päätoimittaja oli  vuosina 1922 – 63 maisteri Alli Wiherheimo. Hänen avustajinaan oli eturivin suomalaisia naisia kuten Hedvig Gebhard, Mandi Hannula ja Laura Harmaja. Tämä toimituskunta rakensi Kotilieden linjan, jonka tavoitteena oli  järkiperäisempi kotitalous, parempi kodinhoito ja korkeampi kotikulttuuri.  Vaikka lehti halusi olla myös ikkuna ulkomaailmaan, se halusi vaalia myös perinteitä.

Martta Wendelin toimi aikanaan taloudellisten olosuhteiden pakottamana sekä kuvittajana että vapaana taiteilijana.  Kuuden  vuoden taideopinnot, joista kaksi viimeistä vuotta  priimuksen stipendillä  kehittivät hänestä taitavan ja kunnianhimoisen kuvittajan.  Tämä lähtökohta sekä Martan omat perusarvot eivät olleet ristiriidassa Kotilieden arvomaailman kanssa.  Kansikuvien maailma oli lähtöisin näistä suomalaisuuden perusarvoista  ja  aiheet valikoituivat lehden sisällön ja ajankohdan mukaan. Kotilieteen Wendelin teki  1920 -50 luvulla  n. 300 kansikuvaa.   Kiistatta voidaan  sanoa että Martta Wendelin loi suomalaisuuden kuvamaailman, joka ympäröi meitä koko elämänkaaremme ajan  aapisesta ja satukirjoista  aikakauslehtiin ja postikortteihin.   

Otaksun  että Martta Wendelinin kuvitustaide  elää uutta renessanssiaan.   Martan kuvamaailma antaa  nykypäivän vanhemmalle sukupolvelle läheisiä muistoja lapsuuden kultaisilta päiviltä.  Tuo tietynlainen  onnellisen lapsuuden sadunomaisuus puhuttelee myös nuoremman sukupolven kaipuuta yksinkertaiseen  kauneuteen tässä  kaaosmaisessa kuvatulvassa.

1970-luvulla Martta Wendelin sai tekijänoikeuksien perusteella kuvitusorginaalinsa takaisin kustantajilta. Tämän ainutlaatuisen materiaalin, n. 2000 kuvitusorginaalia taiteilija lahjoitti kotikunnalleen Tuusulan kirjastoon. Tätä kokoelmaa hallinnoi ja hoitaa Tuusulan taidemuseo.  Martta Wendelinin  taiteen esilläoloa ja  arvostusta  pitää yllä myös viime  vuonna 20 vuotta täyttänyt  Martta Wendelin Seura.

Satu Säilä ,  Martta Wendelin Seuran hallituksen jäsen

 

Lähteet

Martta Wendelinin kuvittamat Kotilieden ja Aitta-lehden

kannet 1920-30-luvulla Progradu-tutkielma:  Ulla Aaltio

Ikuinen Sunnuntai, Martta Wendelinin kuvien maailma: Tuula Karjalainen

Martta Wendelin  Taide ja työ: Jatta von Konow

 

 

 

 

 

Martta Wendelin asui Suopellossa vuodesta 1938 alkaen.

Päivi Ahdeoja-Määttä:

 

MARTTA WENDELIN TUUSULASSA – KOHTI TALVISOTAA

”Muuten meillä on ihanaa täällä maalla. On kunnostettu sukset ja hankittu potkukelkat ja lumilapiot (…). Aivan rupeaa lapsettamaan vanhoilla päivillä.” 

Taiteilijakoti Erkkolassa avautuu 7. kesäkuuta näyttely ”Täällä jossain – Martta Wendelinin elämää ja taidetta sotien aikaan”. Tässä hieman taiteilijan elämäkertaa taustaksi ennen II maailmansodan alkamista ja sodan ensi vuosiin Tuusulassa liittyen. Kesän 1937 Martta Wendelin vietti eksoottisissa maisemissa Petsamossa Jäämeren lähellä. Maalausten aiheiksi löytyi Petsamon tuntureita ja vuonomaisemia sekä alueen kolttasaamelaisia. Kesän jälkeen Wendelin muutti Tuusulaan terveyssyistä.

Martta Wendelin saapui ensi kerran Tuusulaan syksyllä 1937 asumaan Syvärannan täysihoitolaan Rantatien varrelle. Lääkäri oli kehottanut keuhkoputkentulehduksista kärsinyttä taiteilijaa jättämään Helsingin raa´an ja merellisen ilmanalan. Syyskuun alussa Martta vei äitinsä sukulaisten luo Myllykoskelle Sippolaan. 44-vuotias taiteilijatar etsi jotain uutta elämäänsä samalla kun tutustui Tuusulan rauhalliseen ja historialliseen miljööseen.

Täysihoitolaisena Tuusulassa

Nykyisen Lottamuseon vaaleansininen rakennus muistuttaa paljon alkuperäistä 1870-luvun alussa valmistunutta tornillista puuhuvilaa Rantatiellä. Vuodesta 1923 siellä toimi Onni V. Tuiskun lepokotisäätiö suunnaten palveluita suomalaisille sanomalehtimiehille ja -naisille. Myös taiteilijat ja muut lomanviettäjät löysivät paikan. Huvila myytiin Lotta-Svärd-säätiölle, joka aloitti siellä Lotta-opiston ja oman täysihoitolan remontin jälkeen 7.6.1937. Martta Wendelin oli täysihoitolan ensimmäisiä vieraita saapuessaan syksyllä 1937 Tuusulaan.

Wendelinin aikana Syvärannassa oli yllättävän paljon lottatoimintaa. Marraskuussa oli muonituskursseja, joiden aikana talossa sai asua muutamia täysihoitolaisia. Joululoman aikana Syvärantaan otettiin enemmänkin täysihoitolaisia, tosin Martta saattoi viettää joulun äitinsä suvun luona Sippolassa. Maanpuolustushenki oli korkealla, vaikka Martta itse ei ole aiheesta maininnut. Täysihoitolassa Martta saattoi tehdä omaa työtään, kun ei tarvinnut välittää taloustöistä. Nuortenkirjojen kansia, postikortteja ja Kotilieden kansia valmistui talven aikana.

Martta Wendelin, Tytön muotokuva, pastelli 1938, yksityiskokoelma. Kuva: Museokuva/ Tuusulan taidemuseo

Täysihoitolassa oli helppo tutustua muihin vieraisiin. Kevättalvella 1938 Martta maalasi muotokuvan 8-vuotiaasta Kirstistä, joka oli hiihtolomalla äitinsä ja veljensä kanssa. Kirstin äiti Maija Tavaststjerna oli taidemaalari Pekka Halosen lesken Maijan serkku. Viimeistään keväällä -38 Martta tutustui Maija Haloseen. Tämä tarjosi Martalle vuokralle vanhimman tyttärensä Annin ja tämän miehen Paavo Paloheimon omistaman Suopellon huvilan.

Suopelto

Keväällä 1938 Martta muutti asumaan äitinsä kanssa tunnelmalliseen huvilaan, jota ympäröi villiintynyt puutarha. Puutarhaviljelijä-isoisän jälkeläinen nautti oman puutarhan hoitamisesta. Uudesta kodista syntyi aiheita kuvituksiin kuten Kotilieden kanteen elokuussa 1940. Kansi kuvaa kodin pihapiirin punamullattua ja valkokuistista rakennusta. Vuoden 1939 alussa Wendelin kirjoittaa Suopellon talvesta: ”Muuten meillä on ihanaa täällä maalla. On kunnostettu sukset ja hankittu potkukelkat ja lumilapiot (…). Aivan rupeaa lapsettamaan vanhoilla päivillä.” 

Martta Wendelinin kuvituksessa on Suopellon punaisen torpan portaikko, Kotilieden kansikuvitus, elokuu 1940

 

Väliaikaisesta oleskelusta Tuusulassa tuli pysyvää, kun sota syttyi marraskuun lopulla 1939. Mikä olisi ollut turvallisempaa kuin asua maalla, kun Helsinkiä alettiin pommittaa talvisodan alussa. Maalla Martta viljeli itse kasviksia ja juureksia, mikä olikin pian tarpeen. Kun sota eteni, oli tilaa myös pienelle sotapakolaiselle. Kesällä 1937 alkanut tuttavuus Titoffin kolttaperheen pienen Helena-tytön kanssa jatkui kirjeitse ja paketein ja elokuussa 1943 Helena saapuikin Tuusulaan. Sodan loppuvaiheessa Suopeltoon tuli asumaan myös eräs upseeri vaimonsa kanssa. Anni ja Paavo Paloheimo puolestaan asuivat tyttäriensä kanssa samassa pihapiirissä Öljymäen torpassa kesäisin tai ollessaan paossa Helsingin pommituksia.

 

 

Martta Wendelin, Keväinen Amor puistossa, Aitta-lehden kansikuva, akvarelli 1920-luku, kuva: Tuusulan taidemuseo

MATKAKERTOMUS

 

Kotkalaiset muistivat Martta Wendeliniä lähes kymmenen vuotta sitten pystyttämällä muistomerkin Katariinan meripuistoon 23.5.13.

Martta asui Kymin Karhulassa kuusi vuotta, jonka jälkeen perhe muutti Kotkan keskustaan, jossa asuttiin seuraavat kymmenen vuotta, ennen Helsinkiin muuttoa. Siis kuusitoista vuotta Kymin-Kotkan alueella.

Martta Wendelin seura oli kutsuttu Kotkaan muistomerkin paljastustilaisuuteen. Matkaan lähtivät seurasta Terttu Kivelä, Elina Manninen, Elisabet Nielsen ja Leena Jäntti. Lähdimme Tertun uudella autolla, ranskalainen Peugeot, jossa oli korotetut penkit ja se sopi tälle tätiseurueelle oikein hyvin.

Lähdimme hyvissä ajoin, jotta ehtisimme katsoa seuran tulevan kesäretken ruokapaikkaa ja maistella ruokia.

Pyhtään kohdalla, Ahvenkosken sillalla lähes silmiemme edessä tapahtui kolari, jossa osapuolena olivat pikkuautot ja rekka. Paikalle alkoi virrata ambulansseja, paloautoja ja poliisiautoja. Seisoimme jonossa noin sadan metrin päässä kolaripaikalta. Odoteltuamme tunnin soitimme Kotkaan Heini Tastille, joka oli yksi muistomerkin aikaansaaneista ja meidän yhteyshenkilömme Kotkassa. Näytti siltä, että emme ehtisi ajoissa bussiin, josta käsin oli tarkoitus katsoa ensin Martan lapsuuden asuinpaikkoja. Noin puolentoista tunnin kuluttua pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa ja ehdimme Kotkaan juuri ennen bussin lähtöä. Juoksimme bussiin, joka odotti torin reunalla.

Martta Wendelinille pystytetty muistotaulu Kotkassa Katariinan puistossa

Bussi lähti klo 14 ja oppaana oli Teemu Tast. Hän kertoi, että muistomerkki paljastetaan klo 15 ja bussi lähtee takaisin kaupunkiin klo 15.15. Kotkassa siis toimitaan nopeasti.

Vettä satoi ja päivä oli harmaa, meillä oli kuitenkin iloinen retkimieli. Saavuimme Katariinan meripuistoon, jossa muistomerkki näkyi huputettuna ja paikalla oli runsaasti väkeä. Heini Tast ja tapahtumatuottaja Tiina Salonen odottelivat varsinaista muistomerkin paljastajaa ja puhujaa, Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnöä.  Tiina Salonen sai puhelun, jossa kerrottiin, että Minna Sirnö myöhästyy tilaisuudesta, koska hän on bussissa, joka on juuttunut Ahvenkosken kolaripaikalle ja bussi on lähtenyt sieltä kiertotietä Kotkaan.

Minuutit kuluivat ja meidän bussimme oli lähdössä klo 15.15. Klo oli 15.10, kun tapahtumatuottaja Tiina Salonen sanoi, että nyt me paljastamme muistomerkin, koska Minna Sirnön tulosta ei ole ihan tarkkaa tietoa. Ja sitten lennätettiin huppu muistomerkin päältä. Sitten kuului; onko puheita, johon kuulin, että Leena Jäntti. Heini Tast oli alustavasti kysynyt voiko seurasta joku puhua muistomerkillä.  Asetuin muistomerkin eteen ja puhuin pienen kiitospuheen Kotkalaisille, jotka olivat saaneet muistomerkin aikaan.

Aamulla olin kerännyt ison kimpun kieloja Tuusulasta, jotka oli tarkoitus antaa kaupungin puutarhuri Heikki Laaksoselle, jonka ansiosta tämäkin puisto oli aikaansaatu. Mutta saimme tiedon, että hän onkin Tuusulassa! Hänelle myönnettiin samana päivänä Ruduksen vuosittain jakama ”Vuoden kivenpyörittäjä” palkinto. Sen hän oli todella ansainnut, niin hienot ovat Kotkan puistot, että niitä käydään kauempaakin katsomassa: Sapokan Vesipuisto, Fuksin puisto, Yrttipuutarha Redutti Kotka, Veistospromenadi, Isopuisto, Palotorninvuorenpuisto, Kumparepuisto ja Karhulan jokipuisto.

Mutta ei hätää, kielokimppu annettiin Heini Tastille, joka kolme vuotta aiemmin kirjoitti Kymin Sanomiin Martta Wendelinistä ja totesi siinä, että pitäisikö Kotkalaisten muistaa Martta Wendeliniä muistomerkillä. Tähän haasteeseen tarttui kaupungin puutarhuri Heikki Laaksonen, jolle nyt kielokimppu jäi antamatta mutta hienosta puistosta ja muistomerkistä voimme iloita edelleen.

Muistomerkin viereen istutettiin rautatieomenapuu Malus Hyvingiensis. Seuran edustajana istutuspuuhissa oli Elisabet Nielsen.

 

Puheen ja omenapuun istutuksen jälkeen kipitimme kiireen vilkkaa bussille. Matkalla kipitti vastaan Minna Sirnö, jolle huikkasimme, että muistomerkki on jo paljastettu!

Seuraavana päivänä oli Kymen Sanomissa kirjoitus, että muistomerkin paljastustilaisuus ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan Ahvenkosken sillan onnettomuuden johdosta.  Kolarissa kuoli kaksi henkilöä, kolme loukkaantui ja autot olivat rutussa. Tilanne oli syntynyt kovasta vauhdista ja väärästä ohittamisesta keltaisen viivan alueella.

Odotimme matkapäivälle myös kirkasta säätä, jolloin olisimme ehkä nähneet Suursaaren kolme huippua, jotka kirkkaalla ilmalla näkyvät. Martalta on muutamia maalauksia Suursaarelta ja sinne olisimme seurana mielellään tehneet joskus kesäretken. Mutta nyt maailman tilanteen johdosta voi olla, että se retki jää haaveeksi. Tuusulan taiteilijayhteisöstä ainakin Järnefelt ja Halonen ovat maalanneet Suursaarelta maisemia, joten taiteen kautta pääsemme tutustumaan tähän ennen Suomelle kuuluneeseen alueeseen.

Leena Jäntti

 

 

Eero Järnefelt, Kristoforos, 1934

PYHIMYKSEN MALLINA

Martta Wendelinin opettaja Helsingin Yliopiston piirustussalissa oli Eero Järnefelt, joka rakensi pitkäaikaisen kodin, Suvirannan Tuusulanjärven rannalle. Taloa isännöi Juhani Kolehmainen, jonka isoisä Eero Järnefelt oli. Talo on nyt siirtynyt Järvenpään kaupungin omistukseen ja kesäisin siellä voi vierailla opastetuilla kierroksilla.

Suvirannassa on kaksi luonnosta Kristoforos- pyhimys aiheesta. Siinä Kristuksen mallina on Juhani, joka oli silloin noin vuoden vanha vuonna 1934 kun tauluaihetta hahmoteltiin. Kristuksen käsi piti olla kohotettuna ja se saatiin pysymään oikeassa asennossa, kun ongenvapaaseen aseteltiin karamellipussi, jota Juhani kurotteli. Jättiläisen mallina oli Juhanin isä Erkki Kolehmainen, joka siihen aikaan oli Järvenpään yhteiskoulun biologian opettaja.

Aihe on kiinnostanut Järnefeltiä, joka pari vuotta aiemmin oli ollut pitkällä Italian matkalla tutkimassa kirkkojen alttaritauluja ja muuta kirkkotaidetta. Sieltä tämä aihe oli varmaan jäänyt mieleen.

Martta Wendelin oli muutama vuosi aiemmin kuvittanut Anni Swanin teoksen Legendoja lapsille, jossa tuo Kristoforos myös esiintyy Martan kuvittamana. Anni Swan oli Eero Järnefeltin vaimon Saimin sisar ja varmaan tämäkin kolmikko tunsi toisensa hyvin, ainakin kuvitusten kautta.

Näin pääsin taas tunnelmoimaan Järnefeltin – Swanin – Wendelinin taiteen parissa.

Leena Jäntti

 

 

Martta Wendelin, Kristoforos, peiteväri 1929, kuvitus Anni Swanin Legendoja-kirjaan, kuva: Museokuva/ Tuusulan taidemuseo

HÄDÄSSÄ PYHIMYS TUNNETAAN

Yksi joululahjaksi saamistani kirjosta oli 24 Pyhimystä pahan päivän varalle. Tämä oli minulle mitä parhainta lukemista joulunjälkeiseen hiljaisuuteen. Näiden pyhimystarinoiden kanssa on mennyt jo kuukausi. Tarinat ovat satoja vuosia vanhoja mutta ihan yhtä hyvin ne kiehtovat tänäkin päivänä.

Kirjan kirjoittaja Marianne Kiskola on Kreikassa asuva tietokirjailija. Symboliikka ja pyhimysoppi ovat hänen salaisia paheitaan sanotaan kirjan etukannella.

Kirjan tekijät, kirjoittaja ja kuvittaja ajattelevat pyhimyksiä ykkösluokan sotureina, jotka omalta osaltaan yrittävät tehdä ihmiskunnasta parempaa porukkaa. Ihmisellä ei voi olla koskaan liikaa lohtua, tukea ja armoa tarjoavia peräänkatsojia. Samalla pyhimykset kannustavat ihmisiä olemaan parempi versio itsestään.

Ja kun pyörittelin kirjaa kädessäni ja lähestyin luettavaa, minua puhutteli viimeinen kappale kirjan takakannessa: ”Tämä kirja tarjoaa ensiapua heikotuksen hetkiin ja toivottomiin tilanteisiin. Pieniinkin ongelmiin voi saada hieman pyhyyden kultapölyä, kun kääntyy kulloisenkin pulman nimikkopyhimyksen puoleen. Teos esittelee 24 pyhää auttajaa, antaa vinkkejä pyhimysten kanssa keskusteluun ja kertoo, mitä vaaditaan, jos pyhimykseksi pyrkiminen kiinnostaa.”

Yksi kirjan pyhimystarinoista on Kristoforos – Koirankuonolainen, joka suojelee ilmavoimia, epileptikkoja ja hammassärkyä potevia, urheilijoita, merimiehiä, lauttureita ja ennen kaikkea matkailijoita.  Häntä huudetaan apuun painajaisten keskellä ja pyydetään suojaamaan äkkikuolemalta. Tämän yhden ehkä liikuttavimman pyhimyksen nimi tarkoittaa ”Kristuksen kantajaa”. Tämä pyhimys oli vähän tuttu jo itselleni matkaoppaana toimiessani, mutta en ollut siihen aiemmin paremmin perehtynyt. Nyt muistin Martta Wendelinin korttiaiheet samaisesta aiheesta ja pyhimykset alkoivat kiinnostaa.

Martta Wendelin, Kristoforos, kuvitus Valistuksen koulukirjaan, tussi n. 1920-30-luku, kuva: Amerin Kulttuurisäätiö

”Tutkijoiden mukaan on epäselvää, onko Kristoforosta ylipäätään ollut olemassa. Rooman martyrologiasta löytyy tieto, jonka mukaan hän kuoli Lyciassa Rooman keisarin Deciucin hallintakaudella noin vuonna 250. Hänen alkuperästään ja nimestään on useita tulkintoja. Tietojen hataruuden vuoksi Kristoforoksen nimi poistettiin roomalaiskatolisen kirkon kalenterista vuonna 1969, ja hänen juhlapäivänsä viettämisestä tuli kutakuinkin jokaisen henkilökohtainen valinta. Sitä ei kuitenkaan pystytty poistamaan, että pyhä Kristoforos on yhä yksi suosituimmista pyhistä. Häntä kunnioitetaan sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa. Ja kuten aina rakastetuista legendoista, hänestäkin liikkuu kaikenlaista tarinaa.”

Maailmanmatkaaja näkee (ainakin katolisiin maihin suuntautuvilla) reissuillaan kirkkomaalauksia tai tauluja jättiläisestä, joka kahlaa joen yli ja kantaa harteillaan pientä Jeesus-lasta.

Martta Wendelin teki ystävättärien, entisten opettajien Kotkan lyseosta kanssa ainoan Euroopan halki suuntautuneen matkan vuonna 1927 aina Sisiliaan asti.  He kävivät monissa kirkoissa ja luostareissa matkan aikana tutustumassa arkkitehtuuriin ja taiteeseen.  Kristoforos-pyhimys on varmaan ollut heidän matkassaan, niin mielenkiintoisia ja positiivisia matkakertomuksia löytyy heidän kirjeistään matkalta. Olisiko tämä innoittanut Marttaa kuvitukseen, joka löytyy Anni Swanin Legendoja nuorisolle-teoksesta vuodelta 1929. Siinä tämä jättiläinen on kumartuneena Jeesus-lapsen edessä. Tästä samaisesta aiheesta on tehty myös postikortti.

Kirjan esipuheessaan Anni Swan sanoo: ”Julkaistessani tämän vähäisen legendavalikoiman teen sen siinä toivossa, että legendojen hurskas henki ja koruton kauneus löytäisi tien lukijan sydämeen.”

Toinen Kristoforos-pyhimys korttiaihe löytyy vuodelta 1940, Suomen Tuberkuloosin Vastustamisyhdistykselle tehty kortti, jossa jättiläinen kantaa harteillaan pientä Jeesus-lasta.

 Suomessa Hattulan Pyhän Ristin kirkossa on näyttävä Kristoforos-maalaus eteläportaalia vastapäätä tervehtimässä kirkkoon astujia.

Hienoa todeta, että Martta on rohkeasti tarttunut tähän Pyhimys- aiheeseen, jota löytyy satoja vuosia vanhoista kirkkomaalauksista ja jota monet taiteilijat eri vuosisadoilla ovat käyttäneet aiheenaan.

Leena Jäntti

Leena Jäntti:

 

KYKY RAIVAA TIENSÄ

On sanonta, jonka olen joskus kuullut. Se tuli mieleeni, kun ajattelen tätä vuodenvaihteen tienoota Martta Wendelin Seuran näkökulmasta. Viime syksynä, kun koronakurimus vain jatkoi kulkuaan ja seuran juhlavuoden tapahtumat olivat jääneet minimiin. Onneksi seuran kotisivujen blogit ja paikallislehden, Keski-Uusimaan kirjoitukset tulivat säännöllisesti. Seuran hallituksen jäsenet kirjoittivat mitä moninaisimpia ajatuksia Martta Wendelinin taiteesta ja hänen elämästään. Harvalla yhdistyksellä ja seuralla taitaa olla näin taitavaa, innokasta, vastuuntuntoista ja asialle vihkiytynyttä hallitusta.

Jo monena syksynä alkaa puhelin soida ja sähköpostiin tulla kyselyjä seuroilta, yhdistyksiltä, kuntien kulttuuritoimesta jne. Voivatko he käyttää Martta Wendelinin kuvituksia omissa julkaisuissaan. Ajatella, lähes sata vuotta sitten tehdyt kuvitukset puhuttelevat vielä tänäkin päivänä! Erityisesti vuosien 30-40–50 luvun kuvitukset ovat olleet kysyttyjä, sota-ajan ja sodan jälkeisen ajan.  Juuri ne, joissa näkyy iloa, toivoa ja ajattomuutta.

Tekijänoikeuslaki suojaa teoksia määrätyn ajan. Suoja-ajan umpeuduttua teoksia saa käyttää vapaasti eikä käyttöön tarvita erillistä lupaa. Tekijänoikeudellisen suoja-ajan kesto saattaa kuitenkin vaihdella eri maissa. Euroopan talousalueelta (ETA) peräisin oleville teoksille tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70-vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä.”

Mitä tapahtuukaan vuonna 2056, kun Martan työt ovat kaikkien käytettävissä. Epäilen, että silloin alkaa varsinainen Martta Wendelin-villitys, kun Martan kuvituksia näkyy verhoissa, lakanoissa, tyynyliinoissa, kasseissa, asusteissa ja mukeissa…. silloin seura on parhaassa viidenkymmenen vuoden iässä.

Ja jos Martta Wendelin Seura esittelisi yhden hänen kuvittamansa kortin kerran vuodessa, siitä riittäisi tuhanneksi vuodeksi asiaa. Jos korttien esittely olisi kymmenen kertaa vuodessa, niin asiaa riittäisi sadaksi vuodeksi eteenpäin! Seuralla siis riittää tehtävää ja tässä oli vain kyse korteista. Martan kirjojen ja lehtien kuvitukset ovat ihan oma sarkansa. Ja Martan taideteosten kartoitus yhdessä Tuusulan kulttuuritoimen kanssa on yksi seuran tärkeä tehtävä ja sillä tiellä olemme vasta alkumetreillä.

Martan opettaja Yliopiston piirustussalissa oli vuosia taidemaalari Eero Järnefelt, jonka ajatus taiteesta ja elämästä oli ”vain tosi on pysyväistä”, kaiken taiteen pohjana on hyvä piirustustaito. Tämän oli taitava ja lahjakas Martta Wendelin sisäistänyt ja se näkyy näin sadan vuoden jälkeenkin. Kyky raivaa tiensä.

Hyvä Martta!

 

 

Martta Wendelinin kuvittamia joulukortteja 1930-50-luvuilta

POSTIKORTTI ON VIESTIN VÄLINE, JOKA KULJETTAA MUKANAAN PAITSI SANOJA MYÖS TUNTEITA 

 

Joulun jälkeen keräilin ympäri taloa levinneitä saamiamme postikortteja katsoakseni ne vielä kerran. Tämä on riitti, joka kuuluu jokaiseen joulunaikaan. Se tehdään muun muassa sitä varten, että päivitetään ensi jouluna lähetettävien korttien osoitelista.  Tässä katselmuksessa mietin, kenelle lähetimme kortin ja keneltä saimme kortin tai kenen osoite on muuttunut vuoden aikana. Tai sitten vain istun kortit edessäni miettien ystäviämme, sukulaisiamme, entisiä työtovereitamme tai ketä kulloinkin, keneltä kortti on tullut. Se on hienoa, tarpeellista ja aikaa vievää puuhaa. Hyvin tärkeä osa joulun rituaaleja. Muistella kanssamme kulkeneita ja kulkevia ihmisiä. Mehän vietämme usein joulua toisten ihmisten kanssa, yhdessä muistelemme historiaamme ja siihen liittyneitä henkilöitä, olleita ja olevia.

Tänä jouluna joulukorttirituaalini sai lisämaustetta käsiini joutuneista Martta Wendelinin vanhoista korteista. Korteista, joita ei ollut lähetetty minulle tai perheelleni vaan aivan vieraat nimet ja osoitteet olivat kortin takapuolella. Pieni osoitteita yhdistävä yksityiskohta tarttui heti silmiini, postinumeroita ei ollut yhdessäkään. Nopea katsahdus ”Mr. Googleen” ja heti selvisi, että postinumerot tulivat säännöllisesti postikorttien taakse vasta 1970-luvun alkuvuosina. Ymmärsin heti, että nämä kortit olivat paljon ennen tuota vuosilukua lähetettyjä.

Siis, ennen joulua sain äidiltäni kirjekuoren, jonka päällä luki nimeni ja teksti: hyödynnettäväksi. Lähettäjänä oli perheystävämme Arja Korkiavuori.  Kuoressa oli 15 Martta Wendelinin kuvittamaa, aikaa nähnyttä   postikorttia, jotka Arja oli löytänyt vanhan kotitalonsa vintiltä. Aarre, ajattelin heti, kun avasin kuoren. Historiallisia joulukortteja, joita ”joku lähettäjä” on pyöritellyt käsissään, miettinyt millaisen kenellekin lähettää ja mitä siihen kirjoittaa viestiksi. Toisessa päässä ” joku vastaanottaja” on saanut kortin, pyörittänyt käsissään ja miettinyt lähettäjää ja hänen kirjoittamia sanoja. Kuinka hieno tapa kortin lähettäminen on muistaa ja tulla muistetuksi.

Martta Wendelinin kuvittamia Kalevala-kortteja 1930-40-luvuilta

Postikortit tulivat Eurooppaan 1860-luvulla, ensin Itävalta -Unkariin. Suomessa alettiin joulukortteja painaa muutaman vuosikymmenen päästä ja kortit yleistyivät 1890-luvulla.  Korttien lähettämisen myötä alettiin myös miettiä niitä sanoja, joita korttiin voitiin kirjoittaa, koska kortin saattoi lukea kuka vain sen matkalla lähettäjältä saajalle. Alkuun kortit herättivät jopa pelkoa ja varsinkin historian kriisiaikoina kortit joutuivat sijaiskärsijöiksi erilaisten vakoilujen ja salausten uhan vuoksi. Toisaalta kortit toivat iloa ja lohtua kriittisinä historian aikoina, kaukana läheisistään oleville.

Takaisin niihin Arjalta saamiini kortteihin. Siis 15 kappaletta MW-kirjaimilla varustettua korttia. Sain käsiini Hannu Hytösen: ”Luettelo Martta Wendelinin piirämistä postikorteista”, ja rupesin sijoittamaan saamiani kortteja aikajanalle. Tutkailtuani niitä, totesin, että kaikki kortit eivät olleetkaan joulukortteja vaan vanhimmat olivat kesäaiheisia kortteja, Martan Kodittomien Keuhkotautipotilaiden Säätiölle piirtämiä kansallisromanttisia, Kalevalan värssyillä tekstitettyjä kortteja vuodelta 1935. Upea tapa muistaa ystävää tai sukulaista Kalevalan tekstillä.

Kolmas kesäinen kortti äidistä, lapsesta ja omenapuusta tuvan edustalla oli täynnä lähettäjän kuulumisia ja huolta vastaanottajan voinnista siellä jossakin. Tämä kortti oli vuodelta 1941.  Yhtä pääsiäiskorttia vuodelta 1954 lukuun ottamatta kaikki muut 11 korttia olivat jouluisia, vuosien 1947–1955 välillä lähetettyjä, siis saatuja kortteja useilta eri lähettäjiltä useille eri saajille.

Korttien kuvitukset ovat samoja, joita itsekin joka joulu lähetän. Materiaalit ja värit ovat noissa viidessätoista kortissa huomattavasti hennompia ja hauraampia mutta niin taattua, tuttua Martta Wendeliniä, että tuntuu kuin vuosikymmeniä tässä välissä ei olisi ollutkaan. Katselin Wikipediasta suomalaisten joulukorttien kuvittajakaartia Signe Hammarsten-Jansson, Rudolf koivu, Inge Löök ja Martta Wendelin. Heidän korttinsa ovat osittain samalla tyylillä kuvitettuja, lähes samalla aikakaudella eläneitä kuvittajia, taiteilijoita, jotka joulun alusaika toisensa jälkeen istuneet kynää pyöritellen ja miettineet, miten juhlistaa tätä pimeää valon juhlaa, jolloin ihmiset ajattelevat toisiaan korttien kautta. Miten tarjota mahdollisimman monta kuvaa valittavaksi, että mahdollisimman moni löytäisi juuri sen ajatuksen, jonka haluaa toiselle lähettää.

Sanotaan, että postikorttien lähettäminen vähenee vuosi vuodelta, ja ihmisen lähettävät jatkossa kasvavassa määrin digitaalisia joulun ja muun juhla-ajan toivotuksia toisilleen. Nykyään ollaan jatkuvasti tekemisissä erilaisten sosiaalisten kanavien kautta toisiimme, keneen harvemmin, keneen useammin. Hyvä niin, tuntuu, että olemme paljon lähempänä toisiamme kuin postikorttien suurkulutuksen aikoina, mutta toisaalta se on myös arkista ja usein rutiininomaista. Sanalyhenteet, emojit kuvien tilalla ja kuvan muokkaus niin, että enää et voi olla viestissäsi varma, mikä on totta ja mikä muuteltua. Ja mikä suurin ero, et voi ottaa korttia käteen ja pyöritellä sitä, arvailla, mitä toinen on ajatellut poimiessaan juuri tämän kuvan sinulle. Mitä tuntenut kirjoittaessaan juuri nuo sanat sinulle, kirjoitusvirheineen, erikokoisine kirjaimineen, pyyhittyine numeroineen ja sanoineen. Digitaalisesta kortista puuttuu lähettäjän käsien ominaistuoksu ja kosketus. Kun on oikein hyvä syy juhlistaa toista, on hyvä syy lähettää Kortti.

Martta osasi työnsä kädellä ja sydämellä. Hänen korttiensa kuvat puhuvat puolestaan, ei tarvita juuri sanoja, tunnelma välittyy itse kortissa. Saajan nimi korttiin, lähettäjän nimi alle ja molemmat muistavat toisiaan ilolla ja lämmöllä. 

Kiitos Arja näistä korteista, luovutan ne Martta Wendelin seuran kokoelmiin. Tämä kirjoitus syntyi näiden ihanien ajan patinoimien postikorttien siivittämänä.

Hyvää joulukorttien jälkeistä aikaa kaikille näin digitaalisesti

toivoo Kirsi Sukula-Ruusunen

 

 

MESTARIT KIRKOSSA

Leena Jäntti

Eero Järnefeltin alttarimaalaus valmistumassa Johanneksen kirkkoon 1932, kuva Pietinen, Museovirasto

Maanantai-iltana, Johanneksen kirkossa Helsingissä. Lähdin joulukonserttiin saatuani sen joululahjaksi. Konsertti alkoi klo 21, jolloin normaalisti olen jo unten mailla. Mutta kun olin lahjan saanut, niin päätin osallistua konserttiin. Ja mikä taide-elämys minua odotti. Olin ihan ensimmäisten joukossa istumassa kirkon etuosassa. Sain aivan rauhassa katsella Martta Wendelinin pitkäaikaisen opettajan Eero Järnefeltin viimeistä alttaritaulutyötä; ”Taivaallinen ilmestys, tai Paavalin kääntymys-nimellä tunnettu”. Alttaritaulu kuvaa sitä, miten Saulus Tarsolainen kääntyi kristinuskoon ja hänestä tuli apostoli Paavali.

Perheen kirjeenvaihdosta voi lukea kirjasta Vain tosi on pysyväistä; kuinka taulun aihe ja sommitelma olivat työn alla vuosina 1931–32. ”Alttaritaulun aiheen ja sommittelunkin oli pappa ratkaissut jo kotona. Ainoa asia, joka pappaa vähän kiusasi oli, että tilaajat olivat luonnoksen nähdessään vieroksuneet taulussa keskeisellä paikalla olevaa hevosta muka alttaritaulutraditioille sopimattomana, ja oli eräs sanonut, että eikö olisi parempi, jos se olisi aasi. Muistan aina sen triumfin, joka papan silmissä loisti, kun milloin mistäkin kirkosta tai luostarista löysimme tätä samaa Paavalin ilmestystä käsittelevän maalauksen ja kaikissa poikkeuksetta oli hevonen: ”Katsos nyt Laura, minähän tiesin, että siinä pitää olla hevonen traditioidenkin mukaan!”

Aivan oma tarinansa on, mistä Järnefelt löysi mallinsa ja mikä oli tuo punainen vaate Sauluksen yllä. Se on ihan toisen tarinan aihe, mutta niin mielenkiintoinen, että melkein hykertelin sitä katsellessa ja muistellessa, mitä siitä kerrottiin suvun kirjeenvaihdossa.

Martta Wendelinin maalaus Aamupuuhissa, öljy 1932, on maalattu Järnefeltin ateljeessa. Kuva Museokuva, Tuusulan taidemuseo

Samaisena talvena 1931-32 Martta etsi Helsingistä sopivaa työhuonetta, jossa olisi riittävästi tilaa ja jonka valaistus sopisi muotokuvien maalaamiseen.  Lopulta löytyi ihanteellinen ateljee. Professori Eero Järnefelt oli lähdössä matkalle Italiaan ja halusi luovuttaa sopivaa korvausta vastaan Bernhardinkatu 5:n ullakkokerroksen ateljeensa Martan käyttöön. Ateljeessa oli tilaa useammallekin, joten mukaan tulivat Hanna Suomalainen ja Viivi von Schrowe-Kallio. Siinä ateljeessa Martta luonnosteli mm. Seuroissa kävijä ja Aamupuuhissa -maalaukset ja useita croquis-piirroksia.

Ja sitten alkaa itse konsertti, jossa Suvi Teräsniska tulkitsee hienoja, uusia ja minulle vähän vieraampia kappaleita. Hienosti. Mutta sitten on vuorossa Tonttu, Viktor Rydbergin runoon kirjoitettu sävellys. Tästä alkoi minun jouluni.

Martta Wendelin, Viktor Rydbergin Tonttu-runon kuvitus, 1946, ”Pakkasyö on ja leiskuen..”

Pakkasyö on ja leiskuen

Pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisen

Yösydän untaan kiskoo.

Ääneti kuu käy kulkuaan,

puissa lunta on valkeanaan,

kattojen päällä on lunta.

Tonttu ei vaan saa unta.

 

ja viides säkeistö:

Martta Wendelin, kuvitusluonnos Viktor Rydbergin Tonttu-runoon, vesiväri 1946, kuva Saku Soukka, Tuusulan taidemuseo

 

Lammasten luo käy karsinaan,

makuulla tapaa ne ukko;

kanat jo katsoo, pienallaan

Istuu ylinnä kukko;

kopissa Vahti hyvin voi,

herää ja häntää liahakoi,

tonttu harmajanuttu

Vahdille kyllä on tuttu.

 

 

Runossa on yksitoista säkeistöä. Martta Wendelin kuvitti tuon runon 40-luvulla. Kirjaa voi joskus löytää antikvariaateista sekä suomen- että ruotsinkielisenä.

Tässä kuvitustyössä hän on käyttänyt mallinaan Tuusulan Rantatiellä olevan Saarelan-talon aittoja, pihapiiriä ja tunnelmaa.  Myös kuvituksista on tehty korttisarja, jota on saatavissa seuran myyntilaisuuksista. Martta asui aivan lähistöllä Suopellossa siihen aikaan.

Olin aivan lumoutunut tästä tunnelmasta, mitä koin konsertin aikana ja ajattelin, että nämä kaikki sadat ihmiset ympärilläni eivät tiedä, mitä mestareita Tuusulassa on asunut. Ja vielä luin esitteestä, että kirkon ensimmäinen kanttori oli Oskar Merikanto, joka sävelsi monia J.H Erkon runoja, joita kaikki olemme oppineet tuntemaan jo kansakoulun ajoilta, mm. No onkos tullut kesä, Laula tyttö, Hämäläisten laulu, Kansalaislaulu, Muistellessa ja Murhelintu.

Nyt Erkkolasta voi hakea lisää joulutunnelmaa Lapsuuden Joulu -näyttelystä, jossa on Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun iki-ihania joulukuvituksia.

Pääsin konsertissa ihanaan joulutunnelmaan Suvirannan (alttaritaulun luonnos löytyy jopa Suvirannan ateljeesta), Saarelan talon, Suopellon ja Erkkolan mestareiden siivellä.

 

 

 

PERJANTAI 29.10.2021 ALFREDIN NIMIPÄIVÄ

Alfred Kordelinin muistokivi

Kirsi Sukula-Ruusunen

 

Jos kirjoittaisin päiväkirjaa, aloittaisin tämän päivän kuvailun seuraavalla tavalla:

Se oli ihan tavallinen aurinkoinen lokakuun viimeinen perjantai, sattumoisin päivä oli Alfredin nimipäivä.

Tähän kyseiseen perjantaipäivään mennessä en ollut muistanut kuin kolme Alfredia: Alfred J. Kvak, ankka, joka seikkaili piirrettynä lasteni sunnuntai-illoissa 90-luvun alussa ja toinen Alfred oli, tietysti Hitchcock, kauhujen mestari, omasta lapsuudestani tuttu.  Ei sovi myöskään unohtaa ruotsalaista kemistiä, Alfred Nobelia, maailman tunnetuimpien ja tavoitelluimpien tiede- ja taidepalkintojen lahjoittajaa.

Tänä lokakuisena perjantaina vuonna 2021 tutustuin lähemmin herra Alfred Kordeliniin, hänen suureen sydämeensä, joka sykki taiteelle ja tieteelle sekä hänen avokätisyyteensä, jolla hän mahdollistaa monen hienon tiede- ja taide-elämyksen syntyä vielä paljon oman elämänsä päättymisen jälkeen.

Alfred Kordelin teki viimeisen testamenttinsa 3.4.1917, testamentin jonka 33. artiklassa hän määräsi, että hänen omaisuudestaan on muodostettava Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto. Kordelin oli naimaton ja lapseton, lähes kouluja käymätön mies, joka oli syntynyt Raumalla ja joka kuoli 1917 Mommilan verisessä taistelussa. Hän ansaitsi valtavan omaisuutensa maanomistuksella ja teollisuutta harjoittamalla.  Häntä luonnehdittiin kohteliaaksi, mutta etäiseksi herrasmieheksi. Ilmeisesti tarkempi tutustuminen häneen osoittaisi, että hän rakasti taidetta, ihaili ja kunnioitti tieteen tekijöitä (kirjoittajan oma ajatus).

Säätiön ensimmäinen apurahan saaja oli Ilmari Kianto. Muita itselleni tuttuja suuria nimiä on Eino Leino, Wäinö Aaltonen ja Leevi Madetoja. Nyt sitten, pitkän ajan kuluttua Martta Wendelin seura, joka sai 8.000 € Martan elämänkerran tuottamiseen. Siis rahaa, joka mahdollistaa Martta-kirjan toteutumisen ja missä seurassa!

Martta Wendelinin Suojelusenkeli-maalaus Siunaukselassa, öljy 1959

Tämä lokakuinen perjantai oli muutenkin erilainen kuin perjantait yleensä. Olimme puheenjohtaja Leenan ja sihteeri Päivin kanssa matkalla Tampereelle, Vapriikkiin katsomaan Martan kuvittamista Oma Koti-lehden kansista rakennettua pienoisnäyttelyä. Näyttely oli auki viimeisiä päiviään. Matkan varrella poikkesimme Siunauksela-kotiin Nokialle. Tänään koti tarjoaa palveluasumista ikäihmisille ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.  Aiemmin Siunauksela toimi orpokotina 1980-luvulle asti ja oli yksi Martan hyväntekeväisyyden kohde. Hän kuvitti heidän joululehtensä ”Orvon joulu” useana vuonna. Saimme nähdä useita originaalikuvituksia, jotka Martta oli tehnyt ja lahjoittanut heille.  Näimme myös muutamia Martan maalaamia tauluja, jotka hän oli lahjoittanut orpokodille ja jotka nyt koristivat toimiston seiniä.  On hienoa nähdä, miten Martan kuvitukset oikeasti ovat eläneet käytännössä. On myös hieno nähdä, miten kuvitusoriginaalit kestävät aikaa ja kulutusta. Niitä on käytetty useassa lehdessä monena eri vuosikymmenenä, aina hieman erilaista juttua kuvittamassa. Niillä on myyty lehteä ja saatu rahaa orpokodin tärkeään työhön.                                                                   

Matka jatkui Vapriikkiin, jossa aluksi tapasimme Oma Koti-lehden kansikuvanäyttelyn näytteilleasettajan Kari Elkelän. Hänen kanssaan juotiin ensiksi nimipäiväkahvit Alfredin ja apurahan kunniaksi ja sen jälkeen siirryimme itse näyttelytilaan.  Näyttelyssä oli kattavasti esillä melkein kaikki Oma Koti-lehden vuosikertojen kannet, jotka Martta oli kuvittanut (näytteillä 55 kappaletta). Oma Koti -lehti oli perustettu jo aiemmin perustetun Kotilieden kilpailijaksi ja se oli suunnattu ehkä enemmän kaupunkilaisille mutta laskevan talouden ja yrityskauppojen myötä se päätyi samaan Yhtyneet Kuvalehdet- kustannusyhtiöön kun Kotiliesikin, ja samoja lukijaryhmiä tavoittelevana Oma Koti-lehti päätettiin lopettaa. Sen tarina jäi vain kolmen vuoden 1931–1934 mittaiseksi ja se ilmestyi vain 62 kertaa.

Näyttelyissä kannet oli ryhmitelty ja asetettu näytteille seuraavien otsikoiden alle: Kukkia ja asetelmia, Kesän ja talven iloja, Neitoja, Ulko- ja sisätöitä sekä lastenhoitoa ja lapsiaiheisia kansia. Esille oli asetettu myös muutama kokonainen lehti, yksi selailukappaleeksi katsojille ja toinen, joka oli vitriinissä. Se oli auki keskiaukeaman kohdalta ja siinä oli artikkeli asuista ja asusteista, jotka elegantin naisen tulisi omistaa. Martta Wendelin oli toiminut asujen suunnittelijana ja kuvittanut asut näkyviin.

Näyttelyn jälkeen riitti pohdittavaa koko kotimatkan ajaksi. Pimeässä ajellessa mietin, miten tärkeää on tehdä näkyväksi Martan valtavaa työtä usealla eri tavalla. Kari Elkelä oli pystyttänyt näyttelyn, koska ihailee kuvitustaidetta ja hänellä on valtavasti tietoutta ja materiaalia, jonka voi tehdä näkyväksi omalla tavallaan. Onneksi hän on kiinnostunut myös Martta Wendelinistä, kuvittajasta ja taiteilijasta. Hänen suunnitelmissaan on pystyttää ensi kesäksi näyttely ”Marilynista ja Martasta”. Odotan innolla ja jännityksellä sitä. Olen myös iloinen siitä, että hän jatkaa Martan esillä pitämistä omalla tahollaan.

Meidän kirjahaaveemme sai konkreettisen muodon Alfred Kordelinin säätiön apurahan myötä. Näin ne asiat etenevät. Kotiporttia avatessani lähetin mielessäni kiitokset kuluneesta, avartavasta päivästä Leenalle ja Päiville, joiden kanssa jaoimme tämän lokakuun viimeisen perjantain, Alfredin päivän.

 

 

Martta Wendelin kotonaan Annivaarassa 1980
kuva: Toivo Lumme

MARTTA WENDELIN, OMAN AIKANSA MODERNI MEDIAVAIKUTTAJA NYKYAJAN SILMINKIN KATSOTTUNA

Kirsi Sukula-Ruusunen

 

Tuula Karjalaisen kirja Ikuinen sunnuntai – Martta Wendelinin kuvien maailma, alkaa Martan sanoin: ”En välitä mainoksesta, en kaipaa julkisuutta, olen saanut sitä jo kyllikseni, pelkään sitä.” Martan mielestä taiteilijat ja kirjailijat eivät olleet henkilöinä edustuskelpoisia, vaikka synnyttäisivät miten ihania taideteoksia hyvänsä. Hänestä työt saivat puhua, jos olivat puhuakseen.

Martta oli oman aikansa moderni vaikuttaja, graafikko, joka käytti kuvaa tarinansa kerrontaa samalla lailla kuin tämän päivän bloggarit ja somevaikuttajat. Erona oli se, että Martta ei halunnut olla näkyvissä vaan hän uskoi siihen, että hänen kuvansa puhuu puolestaan. Martan taide oli totta, vaikka se oli esitetty kauniina.

Martta Wendelinin kuvittamia lehtiä

Hän oli valinnut tietyn tyylin, joka edusti hänen positiivista näkökulmaansa asioihin, ja se oli hänen tapansa kertoa asioita. Hän ei ollut kuitenkaan naiivi ihminen, joka ei ymmärrä maailman oikeasta menosta mitään, vaan hän esitti asiat siten kuin halusi ne nähdä ja esittää. Martta oli taiteessaan rohkea ja itsepäinen nainen. Hän sai välillä negatiivista palautetta omasta tuotannostaan mutta hän ei taipunut muuttamaan tyyliään.

Tänään seurataan sosiaalisessa mediassa ihmisiä, henkilöitä, jotka tuovat itsensä henkilöinä esiin, tuottavat paljon puhetta, ottavat kantaa sanoin ja heillä on omat seuraajansa, jotka toivovat elämänsä olevan samanlaista kuin idolinsa ja tekevät kaikkensa jäljitelläkseen tätä. Martta ei halunnut olla kenenkään idoli vaan hän halusi, että hänen kuvansa toisivat iloa ja valoa ihmisten elämään.

Martta oli muutenkin moderni monitoiminen mikroyrittäjä, samanlainen kuin useat yksityisyrittäjät tänä päivänä. Hän hankki leipänsä itselleen ja perheelleen monin erilaisin tavoin. Hän toimi graafikkona, hän maalasi, hän suunnitteli puutarhoja ja sisustuksia, hän maalasi posliinia ja teki vaatteita suunnittelusta alkaen. Siis nykytermein, Martta oli multitaskaaja eli lahjakas toimija, jolla on yhtä aikaa monta rautaa tulessa.

Martan henkilöhistoriasta olemme saaneet lukea, että hän oli rauhallinen ja viihtyi omissa oloissaan, mutta hän oli kuitenkin sosiaalisesti aktiivinen ja vastuuntuntoinen. Hän elätti ensin perhettä, johon kuuluivat hän itse ja hänen äitinsä. Myöhemmin hän elätti perhettä, johon hän oli ottanut uudeksi jäseneksi pienen kolttatytön. Sittemmin he elivät tytön kanssa perheenä, kunnes tytär varttui, avioitui ja sai lapsia, asuen kuitenkin samassa yhteisössä Martta-mummin kanssa. Kolme sukupolvea saman katon alla. Katon, jonka Martta oli itse piirtänyt ja jonka rakentumista hän itse valvoi.

Marttaa ohjasi elämässään, niin taiteessa kuin arjessa opettajansa Eero Järnefeltin sanat: vain totuus on pysyväistä. Tähän lauseeseen hän palasi tuon tuosta ja joku saattaa sanoa, että tämä lause ehkä kavensi hänen taiteellista vapauttaan mutta Martta itse koki sen niin, että lause antoi hänen taidekäsitykselleen suunnan, joka esti häntä tulemasta taiteilijaksi, joka näkee elämän vain omasta kapeasta näkökulmastaan.

Nykyajan vaikuttaminen tapahtuu monen eri instrumentin kautta. Se on nopeaa ja joka hetki uudistuvaa. Kuvat vain vilisevät Instagramissa, Facebookissa ja monessa eri ohjelmassa. Toinen toistaan nuoremmat, kauniimmat ja rohkeammat kertovat sanoin ja kuvin asiansa, joka kovin usein on hyvin kapeakatseista ja minälähtöistä. Heidän puheenvuoronsa esittelee heitä itseään tai sitä mitä he arvostavat tai ovat saaneet aikaan. Joskus jopa polkemalla toisten tuotantoa. Usein nämä tähdet nousevat, tuikkivat hetken ja häipyvät unholaan. Huomenna heitä ei muista kukaan. Martan vaikuttamiskanavia olivat printtilehdet, kirjan kannet ja postikortit, jotka vielä 100 vuoden jälkeen ilahduttavat meitä.  Ensimmäinen lapsenlapseni täytti 8.8. yhden vuoden ja annoimme hänelle syntymäpäiväkortin, jonka MW oli piirtänyt vuonna 1921. Lapsi istui kortti sylissään ja näytti sormellaan kanoja ja possuja ja piippasi sormellaan pienen kortissa olevan tytön nenää ja nauroi. Iloa kuvasta riitti pitkäksi aikaa.

Kiitos Martta W., että vaikutat vielä tänäänkin.

 

Martta Wendelin, Tyttö ruispellossa, Kotilieden kansikuvitus, nro 14 1933, kuva: Tuusulan taidemuseo

MARTTA JA MARIA

Leena Jäntti

Martta Wendelin sai kasteessa nimet Martta Maria. Raamatullisten esikuvien mukaan nimet edustavat kahta erilaista naisluonnetta. Kuinka enteellistä tämä olikaan.

Martta oli käytännön ihminen ja ahkera. Hän oli äidin tukena ja apuna, kun muut perheenjäsenet kuolivat muutaman vuoden välein, sisko, isä ja kolme veljeä. Perheestä jäi jäljelle Martta ja äiti. Martta huolehti äidistä taloudellisesti koko hänen elämänsä ajan vuoteen 1946, äidin kuolemaan asti, jolloin Martta oli 53- vuotias. Näihin vuosiin mahtuu opintojen päättyminen, omaan ammattiin valmistuminen, oman työn hoitaminen, kasvattityttären kasvattaminen, puutarhan hoito, puutarhojen suunnittelu ystäville, oman talon rakennuttaminen, yhteydenotot kymmeniin kustantajiin sekä matkat maalauskohteisiin ympäri Suomen.

Martalla ei ollut ajokorttia, eikä kännyköitä, ja kasvattitytär Helena on muistellut, että Martta ei ajanut polkupyörää. Mutta Tuusulassa Rantatietä pitkin kulki Sukulan Linja Oy:n bussit, joilla pääsi Helsinkiin tai Järvenpäähän. Annivaaran aikana piti juosta Kissanaivastuksen polkua pitkin Rantatien pysäkille.  Vasta 50-luvun lopulla tuli nykyinen isompi tie, joka kulkee Annivaaran läheisyydessä.

Maria oli se voima, joka antoi siivet arjen sujumiseen. Kuusi vuotta kuvittajana WSOY:llä antoi vankan pohjan kuvittajana. Kotilieden kannet, sadat postikortit sekä kirjojen ja muiden lehtien kansikuvitukset antoivat toivoa ja iloa suomalaisten arkeen sekä loivat kuvamaailman suomalaisten muistiin.

Maria näki kauneutta ja mahdollisuuksia toteuttaa suurta unelmaa olla taiteilija; ainoalla Euroopan matkalla ikuistetut kohteet, kolmena kesänä vierailut Karjalaan ja Valamon luostariin, maalausmatkat Pohjanmaalle, muotokuvat, kukkataulut ja maisemat täyttivät arjen.

Martan päiväkirjan tekstistä huomaa, kuinka joskus nuorena, omassa kehityksessä väsymys oli melkein musertaa. Silloin kesäloma sukulaisten luona maalla, jossa aurinko paistoi ja ruispelto heilimöi ja rakkaat ihmiset olivat lähellä, kantoivat eteenpäin ja voimaannuttivat. Ja monien vuosien kuluttua puhkesivat kukkaan taideteoksina ja kuvituksina, josta esimerkkinä tämä kuvassa oleva postikorttiaihe, joka on muisto sukulaisten luona Sippolassa vietetyistä kesäisistä päivistä.

Martan-päivä osuu heleimpään aikaan Suomen suvessa, tänä vuonna maanantaina 26. heinäkuuta. Kiitos Martta Maria kaikesta siitä kauneudesta, mistä saamme iloita sinun taiteesi myötä.

 

TULE HYVÄ PÄIVÄKOTI …

Raija Berg

 

Tule hyvä päiväkoti … Ja hyvähän siitä tulee, sillä se kohoaa ajan hengen mukaisesti omassa kuplassaan turvallisesti ja sateilta suojassa.

Ei Martta Wendelin varmastikaan arvannut maalatessaan vuonna 1934 Helsingin Messuhallin rakennustyömaata, että vuonna 2021 Tuusulan kunta rakentaa hänen nimeään kantavaa päiväkotia Hyrylän keskustaan Pähkinämäentien tuntumaan. Rakentaminen kuten myös koko yhteiskuntamme on muuttunut valtavasti. Martan maalauksessa näkyy rakentamisessa ihmistyövoiman tärkeys. Lisäksi kuvassa näkyy hevonen, kuorma-auto ja nostolaite. Martta Wendelin -päiväkodin työmaalla on myös ihmisiä, mutta kuorma-auton mitat ovat moninkertaistuneet ja nosturi on saanut kokoa, voimaa ja uudenlaista tekniikkaa. Ja vielä lisäksi päiväkoti rakentuu valtavan telttarakennelman sisällä.

Martta Wendelin, Messuhallin rakennustyömaa, öljy 1934 (Helsingin kaupunginmuseo/ Kuva Museokuva/Tuusulan taidemuseo)

Martta Wendelinin valtava tuotanto kuvaa hyvin suomalaista yhteiskuntaa ja sen kehitystä. Hänen taiteensa kuvastaa hyvin arkielämää ”vauvasta vaariin” ja on luonut etenkin vaikeina aikoina uskoa tulevaisuuteen ja onnelliseen elämään. Martan ihanat kuvitukset ovat siivittäneet meitä satumaailman tunnelmiin ja lapsien arkeen. Kun tuleva päiväkoti on taidepainotteinen, niin Martan taiteen luoma mielihyvä antaa hyvän pohjan päiväkodin kasvatustyölle.

Elokuussa vuonna 2022 yli 200 lasta ja henkilökunta aloittavat syyskauden Martta Wendelin -päiväkodin uusissa tiloissa. Sekä lapset että päiväkotien henkilöstö ovat saaneet osallistua ja vaikuttaa päiväkodin suunnitteluun. Itse olen saanut olla Martta Wendelin Seuran edustajana Päivi Ahdeoja-Määtän kanssa suunnitteluryhmässä, joka keskittyi Martan kuvitustaiteen valintaprosessiin. Martan taide elää uudenlaista elämää uuden tekniikan avulla päiväkodin sisätiloissa ja pihapiirissä.

On todella hienoa, että Tuusulan kunta osoittaa mm. päiväkodin muodossa kunnioitustaan Tuusulassa asuneelle suurelle taiteilijalle Martta Wendelinille!

 

JA HYVÄ PÄIVÄKOTI SIITÄ TULEE …

Nyt jo kohoaa toisen kerroksen raamit.

Elokuussa 2022 nautimme MARTTA WENDELIN -PÄIVÄKODIN kokonaisuuden näkemisestä.

Valokuvat Martta Wendelin -päiväkodin työmaalta 9.6.2021 (Raija Berg kuvannut aidan takaa)

Tuusulan pääkirjaston ikkunoissa on näytteillä Martta Wendelin -päiväkodin sisustukseen valittujen Martan kuvituskuvia elokuussa osoitteessa Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula.

Tervetuloa ikkunanäyttelyyn 2. – 31.8.2021!

 

KOULUAJOISTA MARTAN TAPAAN

Päivi Ahdeoja-Määttä

 

Martta ja vanhat koulutoverit Annivaarassa

Toukokuu on koulumuistojen aikaa. Ikimuistoisia –  osin haikeita ja ihania – ovat muistot koulujen kevätjuhlista, kun yksi vuosi oli taas ohi ja samalla astuttiin kohti uutta. Kesän jälkeen odotti uusi luokka, uusi koulu tai jopa kirjoitusten jälkeinen suuri avoin maailma. Martta Wendelin on kuvituksissaan tallentanut näitä tunnelmia muun muassa Mary Marckin ja Anni Swanin koululaisromaanien kansiin. Kuvista voi lukea myös Martan omat hyvät koulumuistot Kotkan ajoilta.

Nuoren Martan parhaimpiin muistoihin kuuluu hänelle laulettu serenadi 15-vuotissyntymäpäivänä marraskuussa 1908. Luokkatoverit poistuivat kahvikesteiltä Martan luota ja innostuivat kadulla laulamaan vielä kiitokseksi Martan ikkunan alla. Mukana laulamassa oli tuleva oopperalaulaja Oiva Soini. Hänestä tuli myös oopperanjohtaja Suomalaisessa oopperassa Helsingissä. 1960-luvun lopulla Soini kävi Wendelinin luona Tuusulassa Annivaaran kodissa samoin kuin pari muuta entistä Kotkan ajan luokkatoveria: fil. tri Ella Kitunen (os. Europaeus), ”Pekka” eli lastenlääkäri Alma Talvitie (os. Mäkelä) ja Kersti – ”surusilmäinen ihana Kekki” – Salonius.

Martta Wendelin, kansikuvitus Erna Heinbergin kirjaan, III A luokan Inkeri

 

Kuuluisa opinahjo Kotkassa

Kun tutustuu Kotkan Suomalaisen lyseon 50-vuotisjuhlajulkaisuun vuodelta 1946, välittyy kirjasen muistelmien, artikkelien ja runojen myötä vaikutelma elävästä ja innostavasta opinahjosta. Koulun ensimmäinen rakennus oli arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema ja se valmistui syksyksi 1897 Kirkkokadulle. Koulurakennus osoittautui pian liian pieneksi ja päätettiin rakentaa kokonaan uusi talo. Piirustukset tilattiin Usko Nyström-Petrelius-Penttilän arkkitehtitoimistolta. Martta aloitti koulunkäynnin 1902 Kotkassa yhteiskoulun vanhassa Stenbäckin suunnittelemassa rakennuksessa. Syksyllä 1905 aloitettiin uudessa jugendtyylisessä koulussa, ja Marttakin pääsi upouusiin tiloihin. Koulun opettajat olivat taitavia; etenkin liikunnanopetus oli edistyksellistä. Martta piti myöhemmin yhteyttä saksan kielen ja historian opettajaansa Bertha Äyräpäähän sekä Tyyni Nyströmiin, joka opetti liikuntaa ja piirustusta. Berthan ja Tyynin kanssa Martta teki yhteisen ulkomaanmatkan Saksan ja Sveitsin kautta Italiaan asti kesällä 1927. Venetsia, Rooma, Palermo ja Taormina tulivat nähtävyyksineen matkalla tutuiksi. 1928 vuoden kansikuvassa Anni Swanin nuortenkirjaan Sara ja Sarri matkustavat näkyy Venetsian San Marcon tori.

 

Martta Wendelin, Sara ja Sarri matkustavat, kansikuvitus Anni Swanin nuortenkirjaan, 1928

Ensi askeleet koululaisena

Martta Maria Wendelin syntyi neljäntenä lapsena ja vanhimpana tyttärenä 23. päivänä marraskuuta 1893 Kymen Karhulassa. Lapsuudenkoti sijaitsi kahden perheen puutalossa, jota ympäröi kaunis puutarha.

Martalla oli kolme isoveljeä, Axel, Yrjö ja Oiva, joita Martta muisteli kadehtineensa, kun nämä pääsivät vierailulle Helsinkiin Olga-tädin perheeseen. Veljet saivat myös piirustustarvikkeita, joita Marttakin halusi pian itselleen. Kotona sahanhoitaja Wilhelm Wendelinin ja hänen Ida-vaimonsa lapset harrastivat piirtämistä. Vihdoin syksyllä 1900 myös seitsemänvuotias Martta pääsi isoveljiensä kanssa valmistavaan kouluun Helsinkiin. He asuivat Senaatintorin lähellä Engelin keskustassa äidin Olga-sisaren ja tämän apteekkaripuolison, venäläisen Josef Bergin perheessä. Bergeillä ei ollut omia lapsia, joten sisarenlapset olivat tervetulleita pidemmäksikin aikaa vierailulle.

Joululomalla 1900 lapset palasivatkin uuteen kotiin Kotkaan, josta isä oli ostanut Vuorikadun ja Laivurinkadun kulmauksesta oman puutalon, jota ympäröi suuri piha. Lapset saattoivat nyt käydä koulunsa Kotkan suomalaisessa yhteiskoulussa.

 

Luokkatovereita ja muistoja

Martan kouluaikainen toveri Lyyli, joka oli luokkaa alempana, on muistellut pitäneensä nuorta Marttaa ”uljaana ja ylväänä, olithan pitkä, ryhdikäs, kaunis, hyvä voimistelija ja hyvin puettu ja nauroit niin hilpeän herttaisesti (…) ja Sinulla oli varsinkin yhteen aikaan oikein kaunis sulkaniekka hattu –  mahdatko itsekään sitä muistaa.” Martta puolestaan oli toverilleen joskus muistellut olleensa ”ujo ja pehmeä”, samalla kun toiset olivat pitäneet ylpeänä. Martan varauksellisuutta selitti hänen toisen korvansa kuuroutuminen lapsena sairastetun sikotaudin ja angiinan jälkitautina. Aikuisenakin hän viihtyi paremmin tutussa seurassa.

Martta Wendelin on muistellut lapsuuttaan: ”Kasvoin poikaparvessa ja rakastin ulkoilmaelämää. Vasta 12-vuotiaana aloin muuttua tytöksi, araksi, sulkeutuneeksi, omapäiseksi. Kuten lapset yleensä, olin hyvin uskonnollinen.” Näihin aikoihin nuori Martta oli uskonnollinen ja hän on kertonut, että päästyään ylioppilaaksi jäivät ”tanssit ja huvit” kokonaan pois.

Wilhelm-isän liiketoimet kokivat pian vastoinkäymisiä, joten perheen Ida-äiti perusti pienen kutomoliikkeen tukemaan perheen taloutta. Wilhelm Wendelin joutui useisiin oikeudenkäynteihin entisen työnantajansa takia, joka syytti Wendeliniä ja hänen liiketoveriaan Lehtistä (runoilija L. Onervan isä) muun muassa sahalautojen varastamisesta näiden perustettua oman kilpailevan sahan Kotkaan. Näin Martta sai jo kotoaan esimerkin itsenäisestä, työelämässä vaikuttavasta naisen mallista ja perheen elatuksesta vastaamisesta. Perheen nuorimpien lasten Einon ja Irman synnyttyä 1903 ja 1907 päätettiin kutomoliike myydä ja Ida jäi kotiäidiksi.

 

”Tutentiksi”

Martan varhaisimpia päiväkirjamerkintöjä on kuvaus kevättalvelta 1910, jolloin piti valmistautua ylioppilaskirjoituksiin. Hän olisi halunnut mennä laskemaan mäkeä, mutta piti opiskella, kun piti valmistua tuentiksi eli studentiksi. ”Tuommoinen ilmakin. Pääsisi muuten edes laskemaan mäkeä Katariinassa niiden pikkupoikain kanssa, kuten e ilenkin. Kuinka hauskaa siellä oli peuhata lumihangessa! Mutta pitää olla arvokkaan ja viisaan näköinen, kun aikoo ”tutentiksi” ja mieli tekisi – mäkeä laskemaan!”

Nuorella Martalla oli myös kaukorakkauksia, ruotsalainen runoilija Oscar Levertin oli hänen ihastuksensa kohde. Martta jopa piirsi kauniin lyijykynäpiirroksen tummasta, surullisenhahmon ritaristaan. ”Tiedättekös! Minä olen rakastunut! (…) Minä piirrän hänen kuvaansa tänään. Hellästi, pehmeästi minä sivelen hänen jaloja piirteitään… Oi minun Oskar Levertin´ni – sinä olit yksinäinen…”

Martta pääsi ylioppilaaksi keväällä 1910. Lahjakas Oiva-veli reputti matematiikan, mutta pääsi samana syksynä 1910 opiskelemaan Helsingin yliopistoon kuten Marttakin.  Oiva opiskeli kieliä ja Martta taidehistoriaa sekä pääsi myös opiskelemaan yliopiston piirustussalille Eero Järnefeltin oppilaaksi.

Martta Wendelin,
Yhteiskoululaisia, kansikuvitus Mary Marckin nuortenkirjaan

Lähteet:

 

Puoli vuosisataa kulttuurityötä Kymenlaaksossa, Muistojulkaisu Kotkan Suomalaisen Yhteiskoulun – Yhteislyseon – Lyseon 50-vuosijuhlaan, 1896-1946, Kotka 1946

von Konow, Jatta, Martta Wendelin – taide ja työ, 2003

von Konow, Jatta, Martta Wendelin – piirtäjä ja maalari, 1980

Ahdeoja, Päivi, Sadun ja toden maailma, Kerava 2003

Ahdeoja, Päivi, ”Ja nyt olemme siis Roomassa” – Renessanssia ja aikalaistunnelmia Martta Wendelinin Italian matkan taiteessa, kirjassa Martta Wendelin – Kuvittajan siveltimestä, 2013.

Lyyli Voutilaisen kirje Martta Wendelinille 20.2.1964.

 

 

MARTAN SUKUPOHDINTOJA

Terhi Ahvonen

Martta Wendelin,
Liisan muotokuva, pastelli 1962

Martta Wendelinin ja äitini Paula Ahvosen vuosikymmenien ystävyys ja kirjeenvaihto on ollut aineistona tälle blogitekstille. Martan äidille kirjoittamat kirjeet ovat kaikki säilyneet ja äidin kirjoittamistakin iso osa.

Vuosien 1960-1961 aikana kirjeissä käsiteltiin mm. Martan sukutaustoja. Lokakuussa 1960 aiheena oli Sursillien sukukronikka (Genealogia Sursilliana). Martta aprikoi, olisiko ko. sukukirjassa tietoja Wendelineistä, mutta totesi, että kirja oli kuitenkin hänelle liian kallis hankittavaksi (3500:- vmk eli vanhaa Suomen markkaa). Myöhempien kirjeiden perusteella näyttää siltä, että vanhempani ostivat Sursillien kronikan Martalle joululahjaksi, sillä äitini oli aina kiinnostunut sukuhistorioista ja kun Martta totesi, että ”Sursillit ovat vaikuttaneet m.m. juuri Laihialla ja IsossaKyrössä, niin on varmasti sinunkin suonissasi heidän vertansa. Ja, mene tiedä, vaikka loppujen lopuksi, meistä tehtäisiin pikkuserkut. Johan sinä sanoit tuntevasti minut tätisi näöstä.” Kirjahan oli suorastaan pakko hankkia.

Kirjeessään 9. joulukuuta 1960 Martta pohti myös pitkään Wendelin-sukua ja kuvaili, mitä tietoja hänellä oli esivanhemmistaan.

Minä olen hyvin pessimistinen sen Wendelin-suvun suhteen. Mitä ne lienevät, kaloja vai lintuja.

 Koetin kerran tiedustella isäni sukua Vehkalahden kirkonkirjoista, mutta ei se pappi mitään löytänyt. Ja sitten tuli sota-aika ja se jäi.  Jos olen joltakin W:ltä kysynyt, ei kukaan tiedä keitä ja mistä he ovat. Ainakin olen tehnyt sen havainnon, että hyvin ne näkyvät viihtyvän rantavesissä – Heitä on ollut Oulussa, Uudessakaupungissa (laivanvarustajia), Turussa, Maarianhaminassa, Helsingissä, Haminan Vehkalahdessa (siellä oli isäni suku, veneenrakentajia), Viipurissa, Uuraassa (veneenrakentajia), Pietarissa, Riiassa (laivanvarustajia) j.n.e. Ja ikävä kyllä, useimmat ovat ruotsinkielisiä, osa on suomalaistunut. En kuitenkaan usko heidän tulleen Ruotsista, pikemminkin Saksasta, siihen viittaa nimikin. Sain kerran sota-aikana, (pahimpana juutalaisvainon aikana Saksassa) Dresdenistä kirjeen eräältä Oberkirchenrat Wendeliniltä, joka kertoi tutkineensa Wendelin-sukua ja päässeensä jo Saksasta Venäjälle ja Suomeen. Hän oli saanut yhteyden erääseen Neiti Wendeliniin Uudessakaupungissa, ja oli tämä Neiti W. lähettänyt hänelle minun piirtämäni joulukortin. No niin, tämä herra pyysi minua hankkimaan hänelle sukuselvityksiä niin paljon kuin voin. Mutta, kuten sanottu, sota raivosi pahimmillaan, enkä minä tietänyt suvustani mitään.

Voi voi, nyt olen tässä jaaritellut tällaisia joutavia, eivätkä ne asiat voi vierasta kiinnostaa. Mutta se on nyt kaikki Sursillien syytä.”

 (Oberkirchenrat Adolf Wendelinistä/Dresden löytyy useita viitteitä Googlesta).

Jo joulukuussa suunniteltiin myös seuraavan kesän maalausmatkaa Laihialle. ”Kuulehan, ystäväiseni Paula. Minusta alkaa tuntua siltä, että minun on kuin onkin tultava sinne Laihialle uudestaan ensi kesänä. Kyllä sinä olet etevä agitaattori, minä näes alan ymmärtää, että minulla olisi siellä aika paljon tekemistä – sekä ihmisistä että kirkoista, joesta, tuulimyllyistä ja niin edelleen. Mutta ihminen määrää, Jumala säätää.”

Tammikuun 2. päivänä 1961 Martan kirjeessä kiiteltiin joululahjoista: Sursillien sukukronikka oli saapunut postissa Tuusulaan ja se oli ollut ”kaunis tulipunainen ruskeanahkaselkäinen iso kirja”.  Joulupaketissa oli ollut myös seinälle kiinnitettävä puhelinmuistio, jonka isäni oli nikkaroinut. Näin Helenan olisi helpompi kirjoittaa muistiin, mitä puheluja ja terveisiä Martalle kulloinkin tuli. ”Ja last but not least, olen koko joulun ajan nauttinut ihanasta kahvista. Oi sitä makua, oi sitä aroomia. Katsos, en ole niinkään kahvinystävä, mutta hyvän kahvin ystävä olen.”

”Niin, ja sitten se kronikka! Arvasinhan, ettei siellä paljon Wendelinistä ollut. Maria Wendelin, konsulin tytär Kristiinasta (joskus 1800-luvun alussa), papintytär Magdalena Wendelinus Lappfjerdistä (tietysti siinä on us-pääte, kun on kysymys papista) joskus 1700-luvulla, – Anna Wendelius 1600-luvulta oli laajan Calamnius-suvun kanta-äiti. Näyttää siltä että Wendelin-suku on melko vanhaa, kotipaikkana juuri Kristiinankaupungin seudut ja ammattina laivuri ja laivanrakennus, joka sielläpäin on näyttänyt olleen yleistä. Ja juuri tämä ammatti se on saanut minun uskomaan, että joku suvusta on perheineen siirtynyt sieltä etelään Haminan ja Kotkan tienoille, sinne muutti aikoinaan hyvin paljon muitakin pohjalaisia työläisiä. Lisäksi tulee vielä se isäni sukulaisten ruotsinvoittoisuus.

No niin, Paula, nyt sinä saat kuulla vierasta sukuhistoriaa, mutta omapa on syysi. En uskaltanut ryhtyä kirjaan ennen joulua, sillä joululahjat olisivat jääneet tekemättä. Mutta sitten joulunpyhäillat valvoin sen kanssa, – kun alkoi, siitä ei tahtonut päästä irti. Itseasiassahan siinä on enimmäkseen pappis- ja virkamiessukuja, mutta tuttuja sukuja kuitenkin ja on aivan ällistyttävää monta kertaa havaita, miten taiturimaisesti ne entisajan papit osasivat nimiä väännellä ja käännellä. Tavallisista kunnon suomalaisista nimistä saatiin uskomattoman hienoja tekeleitä. Summa summarum, nyt sinä olet saanut minut innokkaaksi sukututkijaksi.

Olen jo lähettänyt tiedusteluni eräälle eläkkeellä olevalle vehkalahtelaiselle kansakoulun opettajalle, joka kerran kertoi tilanneensa veneen Byggmästari Wendeliniltä. Ja tiedäs mitä? En oikein tiedä rohkenenko pyytää tätä sinulta, jos se olisi sinulle kovin vastenmielistä. Ajattelin näin: Sinä ottaisit lehtiön ja kynän käteesi ja menisit haastattelemaan sitä vanhaa neiti Wendeliniä siellä IsossaKyrössä, josta minulle kerroit. Sanoisit minulta terveisiä, että minä toivoisin niin saavani tietää hänen sukutarinansa. Olisiko se sinusta kovin ikävää? Minusta sinä olet kuin luotu haastattelijaksi, sinä kyllä saisit ihmisestä irti kaiken mahdollisen. Jos minä sinne vielä tulen, voisin itsekin mennä häntä tervehtimään, mutta ei koskaan tiedä, milloin tuollainen vanhus nukahtaa pois.

Jos minä saisin joitakin tietoja häneltä, voisin verrata niitä kronikkaan – ja sitten lähettäisin kirjan sinun tutkittavaksesi, varmasti siinä on sinulle pohjalaisena paljon mielenkiintoista.

Heinäkuun 27. päivänä Martta päivitti tilannetta: alustavasti hän voisi tulla Laihialle elokuun loppupuolella, sillä äidilläni oli taas pitkä lista tilauksia odottamassa taiteilijaa. Martan tyttären Helenan perheeseen oli syntynyt heinäkuun alussa pikkupoika ja meille oli toukokuun alussa syntynyt pikkuveljeni Anssi. Martta oli vähän huolissaan, voisiko hän saapua meille keskelle pikkuvauva-arkea, mutta äitini vakuutti pontevasti, että se sopisi paremmin kuin hyvin. Martta jopa aprikoi, ”suostuisiko pikkuherra Anssi croquis-malliksi, vaan musta-valkoisella.”

Pikkuveljeni Anssi täyttää toukokuussa 60 vuotta ja sen kunniaksi liitän tähän Martan vuonna 1962 hänestä maalaaman taulun, jossa ”Anssipoika naurusuu” oli vasta yksivuotias. Äitini sai taulun Martalta lahjaksi ja Martta oli kirjoittanut tauluun ÄIDILLE ANSSILTA.

Martta Wendelin,
Anssi, naurusuu, pastelli 1962

Elokuun viimeisenä päivänä Martta vielä vahvisti kirjeellä saapuvansa Laihialle elokuun loppupuolella. Tällä 1961 syksyn maalausmatkallaan hän asui kodissamme peräti neljä viikkoa. Samaan aikaan meillä asui äitini isotäti Fiina, joka oli saapunut Suomeen perimään sisarensa jäämistöä. Mahtoi siinä olla ”vilinää ja vilskettä”, kun Laihian vanhassa lääkärintalossa yläkerran päätykammareissa asuivat Martta-täti ja Fiina-täti ja yläkerran lastenhuone oli Martan ateljeena, jossa lukuisat sukulaiset ja laihialaiset kävivät istumassa malleina. Myös Fiina-täti teetti muotokuvan tyttärentyttärestään Liisasta. Hänellä sattui olemaan Liisasta valokuva mukana ja kuvan perusteella Martta maalasi taulun. Puoli vuotta myöhemmin Fiina-täti palasi Alaskaan taulu matkassaan. Olen saanut pari viikkoa sitten yhteyden Liisa Barringtoniin ja selvittelen mahdollisuutta saada digikuva hänen muotokuvastaan.

Näin Martta kirjoitti lokakuun 9. päivä 1961 Pohjanmaan matkan jälkeen:

Rakas Paula-ystävä. Nyt on kolme viikkoa siitä kun jätin sinut Laihian asemalla. Se minun matkani meni mainiosti. otin Erkin antaman pillerin ja nukahdin huomaamattani mitään junan kolinaa ja heräsin parahiksi kun lähestyimme Riihimäkeä. Keravalla pujahdin pois junasta ja niin löysin itseni kotipihalta, jossa lapset jo olivat mummoa odottamassa.

Olin eilen kaupungissa fiiraamassa syntymäpäiviä, kun kaksi vanhaa luokkatoveriani oli kesän aikana täyttänyt 70 vuotta. Olivathan he aika pirteitä mutta molemmat valittivat vanhuuttaan ja muistinsa huononemista j.n.e. Ja siinä heitä katsellessani ajattelin ja ihmettelin, että se nuorennuori Paula-tyttönen oli jaksanut neljä viikkoa ”ylläpitää” minua vanhaa mummoa kaikkien muitten mummain lisäksi ja kaiken vaivan ja touhun lisäksi. Kuinka Sinä jaksoitkaan? Ja minä, joka en jaksa viikkoakaan viipyä ”kylässä” elelin siellä kuin en ensinkään olisi ollut vieraissa, ihan niin kuin minun olisi luonnostaan ollut oltava siellä. Olisin vaan toivonut, että olisin voinut olla enemmän hyödyksi teille.”

(Kursivoidut lauseet ja kappaleet ovat suoria lainauksia Martta Wendelinin kirjoittamista kirjeistä)

 

MARTAN MANAGERINA POHJANMAALLA

Terhi Ahvonen

Martta Wendelin, Madonna, öljy 1960

Martta Wendelin ja äitini Paula tutustuivat syksyllä 1959, kun äiti oli kutsunut Martan kotiimme Pohjanmaalle maalaamaan muotokuvia – tilaustöitä, jotka äiti oli hänelle hankkinut. Tästä ensimmäisestä visiitistä alkoi ystävyys, jonka konkreettisena muistona ovat kirjeet, joita he kirjoittivat toisilleen. Olen kiitollinen, että nämä ystävykset eivät voineet käydä keskustelujaan ja yhteydenpitoaan puhelimitse Martan huonon kuulon takia, vaan aina oli tartuttava kynään ja paperiin. Puheluista ei olisi jäljellä mitään, kun taas heidän kirjeitään voi lukea vielä näin 60 vuotta myöhemmin. Martan kirjoittamat kirjeet ovat kaikki säilyneet ja äidin kirjoittamistakin iso osa.

Olen kirjoittanut tätä kirjeenvaihtoa puhtaaksi viime kuukausien aikana ja eläytynyt kirjeisiin niin, että olen muistanut paljon jo unohtuneita asioita ja yksityiskohtia lapsuuskodistani. Myös Martta-tädin ajatukset ja neuvot ovat tulleet niin elävästi mieleeni, että eräänäkin yönä heräsin uneen, jossa keskustelin hänen kanssaan. Unessa olimme molemmat aikuisia ja hän jutteli minulle kuin tasavertaiselle eikä pikkutytölle.

Vuosien 1960-1961 aikana kirjeissä käsiteltiin mm. Martan sukutaustoja. Tästä aiheesta lisää seuraavassa blogissa.

Syksyllä 1960 äitini oli myös tilannut Martalta pienen Madonnan kuvan, jonka aikoi antaa joululahjaksi omalle äidilleen eli mummalleni. Madonna oli mummani kuolemaan saakka hänen kotonaan Isossakyrössä kunniapaikalla mumman pienessä ruokasalissa. Sittemmin se siirtyi vanhempieni kesäkodin seinälle. Kun äitini alkoi käydä vanhaksi, hän totesi, että Madonnaa ei enää uskalla pitää ympäri vuoden kesäkodissa, josta se voisi talven pitkinä kuukausina kadota tai vaurioitua kosteudesta, joten Madonna muutti Helsinkiin vanhempieni makuuhuoneen seinälle.

”Kuulehan, tällä viikolla lähetän sinulle sen madonna kuvan. Menen hakemaan sille kehystä. Olin jo katsomassa eräässä paikassa, mutta haluan mennä vielä uudestaan etsimään, jos sattuisin saamaan mukavan. Niin että älä hätäile, lähetän sen ajoissa ja valmiina (Kehystettynä). Kunpa nyt sitten pitäisit siitä. Ja kukkakuvasta pidän myös huolen, myös kehyksestä.”

Joulukuussa 1960 äitini oli kirjoittanut Martalle, että perheemme kasvaa keväällä ja samantien Martta vastasi 9. joulukuuta päivätyllä kirjeellä:

”Rakas Paula. Koetan nyt saada vastatuksi pitkään mielenkiintoiseen ja hauskaan kirjeeseesi. Alanpa loppupäästä. Mikä ihana asia, Madonna mia! Olen oikein iloinen että saat enemmän ääntä ja melua ja sekasotkua avariin huoneisiisi (kuten on minullakin). Onnittelen Sinua ja Erkkiä ja Terhiä erikoisesti, se kyllä tekee täydellisen vallankumouksen Terhin valtakunnassa. – Muuten, ensimmäinen uutinen, jonka sieltä kotiintultuani kuulin oli, että Helenakin odottaa – joskus juhannuksena. Niin että kyllä se ensi kesä on minulle tapauksista rikasta aikaa.

Tiedätkö, kun sitä pikku Madonnaa näpertelin, yhdessä vaiheessa se mielestäni muistutti sinua – olikohan jokin aavistus. Ja kyllähän sen kuvan pitäisi kuulua Sinulle – muistoksi tästä ajasta. Äläkä murise mitään maksusta – tottakai ymmärrät, ettei sellaista kuvaa voi minkään tariffien mukaan hinnoitella.”

Jo joulukuussa suunniteltiin myös seuraavan kesän maalausmatkaa Laihialle. ”Kuulehan, ystäväiseni Paula. Minusta alkaa tuntua siltä, että minun on kuin onkin tultava sinne Laihialle uudestaan ensi kesänä. Kyllä sinä olet etevä agitaattori, minä näes alan ymmärtää, että minulla olisi siellä aika paljon tekemistä – sekä ihmisistä että kirkoista, joesta, tuulimyllyistä ja niin edelleen. Mutta ihminen määrää, Jumala säätää.”

Vanhempiani tilaama kukkataulu oli saapunut Laihialle ennen joulua. Tästä Juhannusruusutaulusta Martta kirjoitti:

”Mitä nyt siihen kukkatauluun tulee, olet vallan oikeassa, että ruusukuvat helposti tulevat ”imeliksi”. Siksi en koskaan ruusuja maalaakaan, poikkeuksena ovat vain nämä valkoiset, jotka ovat niin runsaita, että ne voi ottaa massana, vaahtona, kuten ajattelin sitä tuoppia maalatessani. Ja jäykkä raskas tuoppimalli ottaa sekin hempeyden pois. Olen iloinen, jos pidätte kuvasta.”

Martta Wendelin, Juhannusruusut, öljy 1960

Maaliskuussa 1961 Martta kirjoitti:

”Rakas Paula-ystäväni. Nyt minun on lopultakin tultava luoksesi, istuttava kanssasi pieneen keltaiseen sohvaasi siellä auringonvaloa täynnänsä loistavassa salissasi, siellä ”Naisten huoneessa”, jossa juttu juoksi ihan juoksemistaan, muistatkos? Olen niin kovasti ajatellut sinua viime aikoina, että jo eräänä yönä tässä näin sinut unissakin – otin pääsi käsieni väliin ja katsoin tarkkaan kasvojasi, mielestäni ne eivät olleet ihan entisellään. Oletko ollut sairaana vai onko sinulla ollut muita huolia?”

Edellisestä kirjeestä oli jo jonkin aikaa, sillä Martta oli tuntenut itsensä väsyneeksi eikä ollut halunnut kirjoittaa valitellaakseen vaivojaan. ”Taisin kai kertoakin sinulle, että olen sellainen ”matalapaineihminen”.

Talvella oli ollut pitkä matalapaineen aika ja Tuusulassa oli seurattu tarkasti sääennusteita. Sittemmin olen kirjeitä lukiessani todennut, että talvikuukaudet olivat useimpina vuosina taiteilijalle rankkoja; kun luonnonvaloa ei ollut riittävästi, ei voinut oikein maalata eikä se myöskään tuntunut innostavalta. Martta tuskaili, että olisi parempi saada kunnon kuumetauti, joka puhdistaisi ”ilmaa” ja aika usein kävikin niin, että ”flunssa tulla sipsutteli pitkin varpain” heti kun hän oli siitä maininnut.

Hyvää tarkoittavat tuttavat tarjosivat myös neuvojaan: syö A vitamiinia, syö B:tä, syö C:tä, syö D:tä. Martta kuitenkin arveli, että vitamiinit eivät häntä auta. Sen sijaan hän oli iloinen, kun oli joskus sattunut löytämään ruotsalaisesta lehdestä kirjoituksen: ””vi lågtrycksmänniskor” ja ilostuin että oli muitakin, jotka kärsivät samasta asiasta, siinä puhuttiin myös eräästä lääkäristä, jota vaivasi sama tauti. Mutta mitään apua ei ollut, kehoitettiin vaan kärsivällisesti odottamaan parempaa säätä…

Huhtikuun 26. päivänä 1961 Martta ryhtyi taas kirjoittamaan kirjettä.

”Rakas Paula. Oletkos nähnyt – ensimmäiset valkovuokot ovat jo auenneet. Ja sinivuokot kukkivat niin sinisinä ja skillat vielä sinisempinä. Ja joka päivä aukeaa uusia pikku kukkia, pieniä maantähtiä jos jonkinvärisiä. Se merkitsee, että kevät on tullut, kesä on tulossa. Meille maalaisille se merkitsee kukkia ja kiireistä hommaa puutarhassa – kaupunkilaisille uusia keväthattuja ja tiptop pukimia. Ja Paulalle – voi sentään, kunpa saisin sinulle lähetettyä pienenpienen ”paketin” pienenpieniä kukkiani. Ota se kuitenkin vastaan ”hengessä”.

Kirjeessä oli myös pitkä tarina siitä, kuinka Pelastakaa lapset yhdistyksen toimitusjohtaja oli ottanut helmikuussa taiteilijaan yhteyttä ja pyytänyt saapumaan yhdistyksen toimistolle keskustelemaan joulukorttien suunnittelemisesta. Kun Martta oli mennyt tapaamiseen, oli silloinen toimitusjohtaja (evp majuri, kuten Martta hänet nimesi) ollut kohtelias, mutta vaikutti siltä, ettei hän tiennyt mitään taiteilijan osaamisesta ja urasta.

”Sitten kuulin ensimmäiset sanat: ”ja kertokaahan nyt mitä kaikkea olette tehnyt?” Hämmästyin niin, etten vähään aikaan saanut sanaa suustani, lopulta kuulin itseni vaisulla äänellä lausuvan: ”onhan sitä tullut tehdyksi –”. Tunsin itseni piikatytöksi, joka hakee ensimmäistä työpaikkaansa eikä hänellä ole todistuksia. Onhan minulle toki ennenkin tarjottu töitä, suuret ja pienemmät johtajat ovat kutsuneet minut neuvottelemaan, mutta ei koskaan vahingossakaan kukaan ole kysynyt: mitä te olette tehnyt. Jo se seikka, että he tarjosivat työtä edellytti, että he tiesivät ja tunsivat minun työni. Kohta on 50 vuotta siitä kun aloitin ensimmäiset ansiotyöni. Kuinkahan sinä, rakas Managerini, olisit vastannut tuohon kysymykseen? – – No niin, kyllähän siitä sentään keskusteluakin syntyi, mutta enimmäkseen minun oli selitettävä vastapuolelle ne käytännölliset toimenpiteet, joihin olisi ollut ryhdyttävä jotta liiketoimi pääsisi käyntiin. Heillä piti sitten olla kokous ja minulle luvattiin heti ilmoittaa tulos, mutta minkäänlaista ilmoitusta en ole sen koommin saanut, joko luovuttiin koko hommasta tahi löydettiin sopivampi tekijä. Sen pituinen se.”

 

LAPSIMALLINA ARKKITEHTI

Leena Jäntti

 

Ei olisi Jaakko Keppo osannut arvata 45 vuotta sitten, että Martta Wendelin koskettaa häntä läheisesti vielä vuosia myöhemmin. Arkkitehdit Frondelius – Keppo Salmenperä Oy, AFKS arkkitehtitoimisto on suunnitellut Tuusulaan päiväkodin, jonka rakennustyöt ovat alkaneet tänä vuonna ja valmistumisajankohta on syksyllä 20

Martta Wendelin, Jaakko Keppo, ruskea liitu 1976, yksityiskokoelma

22. Jaakko Keppo on osa tätä arkkitehtitoimistoa. Päiväkodin nimi on Martta Wendelin Päiväkoti.

Tästä nimestä Martta Wendelin Seura on kiitollinen Tuusulan kunnalle, joka näin upeasti muistaa lähes viisikymmentä vuotta Tuusulassa asunutta taiteilijaa. Seura on kutsuttu mukaan kuvaohjelman suunnitteluun, jotta saadaan monipuolinen näkemys Martan taiteesta, lapsista, väreistä, tunnelmista, kesästä, talvesta, syksystä, kuvituksista. Martta kuvitti suomalaista arkea vuosikymmeniä ja kuvitukset ovat nousseet tänä korona-aikana kuin uudelleen eloon. Suomalaiset ovat löytäneet arjen iloja kodista, sisustamisesta, puutarhasta, luonnosta ja sana kotoilu on löytänyt tästä ajasta yhteisen nimittäjän.

Jaakon äiti Aino Keppo tilasi taiteilijalta pojistaan muotokuvat 1976. Taiteilija oli silloin 83- vuotias, Jaakko 7- vuotias ja nuorempi veli Jussi ehti juuri täyttää viisi vuotta, jotta pääsi taiteilijan malliksi. Vanhemmat olivat työelämässä ja pojat lähetettiin taksilla Lahelasta, missä perhe silloin asui, Annivaaraan malliksi. Kysyin äidiltä, menivätkö pojat sinne mielellään? Ihan varmasti, koska taiteilija tarjosi yleensä lapsille mehua ja pipareita. Niitä herkkuja hammaslääkärin lapset harvoin saivat.

Jaakolla on myös se kotikenttäetu, että äiti Aino on ollut kuusi vuotta Martta Wendelin Seuran puheenjohtaja ja näin ollen Martan elämä ja taide on tullut tutuksi kodin perintönä kuin vahingossa.

Omalta kohdaltani surin kerran sitä, että en ole saanut lapsenlapsiani tarpeeksi Martan vaikutuspiiriin, mihin 16-vuotias lapsenlapseni sanoi, että mummi kyllä heidän ikäisistään he tietävät keskivertoa enemmän Martta Wendelinistä!

Martta Wendelin, Jussi Keppo, ruskea liitu 1976, yksityiskokoelma

Martta Wendelin Seura tekee työtä sen eteen, että Martan taide todella elää myös tässä ajassa. Täällä Tuusulassa voimme iloita yhdessä päiväkodin nimestä, Taidekasarmin kunnostamissuunnitelmista ja siten mahdollisuudesta näyttää kaikille kuntalaisille sekä Tuusulaan tuleville matkailijoille jotain vanhaa, mutta kuitenkin uutta! Niin rakentamisessa kuin taiteessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MATKANI MARTAN TAITEESEEN

Joulun aikaa – joulun taikaa -näyttelyssä Martta Wendelinin aakkoskuvia 2018

Raija Berg

Sattuma ja uteliaisuus johdatti minut matkalle Martta Wendelinin taiteen ihanaan maailmaan!

Martan nimipäivänä 26.7.2012 menin Tuusulan Hyrylässä sijaitsevaan Hyrrän kauppakeskukseen, jossa käyn kaupassa vain sattumalta. Tuona päivä jostain syystä kuitenkin menin sinne ja onnekseni menin. Siellä oli iloinen naisjoukko tarjoamassa Martan päivän kunniaksi kahvia ja pöydällä oli ihania Martta Wendelinin kuvittamia kortteja myytävänä. En voinut ohittaa kahvin tuoksua ja ihanaa korttivalikoimaa, jotka vetivät minua puoleensa ja samalla veivät Varkaudessa olleeseen Mummolaani. Kortit, Kotiliedet ja Mummolan muistot huumasivat minut ja uteliaisuus johdatti tarjotun kahvikupin ja korttien ääreen. Kesti vain hetken, kun minulle selvisi, että kysymyksessä oli Martta Wendelin Seuran perinteinen nimipäivätapahtuma. Seuran toiminnasta kiinnostuin heti ja rohkeasti kysyin, miten jäseneksi pääsee. Täytettyäni liittymislomakkeen minut toivotettiin tervetulleeksi joukkoon ja seuran jäseneksi. Ja niin alkoi matkani…

Martan elämänkaari ja hänen monitahoinen tuotantonsa ovat valtavaa kunnioitusta herättävää. Itse en ole Marttaa tavannut. Minulle on syntynyt kuva Martan tavanneiden henkilöiden kautta, että hän oli erittäin kiehtova persoonallisuus, mutta samalla sisukkuus ja vaatimattomuus paistoivat hänestä. Martan taide elää keskuudessamme ja on elänyt suomalaisen yhteiskunnan vaikeiden ja raskaiden mutta myös kasvun ja identiteetin luomisen aikana. Martan taiteessa ja etenkin kuvituksissa näkyy vahvasti mielialan kohottamisen henki, jota myös tänä päivänä lähes jokainen meistä kaipaa.

”Martta Wendelin Seuran tarkoituksena on taiteilija Martta Wendelinin persoonallisuuden, elämäntyön ja taiteen vaaliminen sekä niiden tuntemusten syventäminen, hänen tuotantoonsa liittyvän taidekastatuksen edistäminen ja tuotannon kulttuurimerkityksen selvittäminen.”

 Martan elämätyön ja taiteen sekä taidekasvatuksen edistäminen ovat sydäntäni lähellä. Etenkin lapsille suunnattu edistämistyö kiinnostaa ja ilahduttaa minua. Yhtenä esimerkkinä tästä voisin mainita vuonna 2018 Tuusulan kunnantalolla seuran järjestämän Joulun aikaa – Joulun taikaa -näyttelyn, jossa lapset ja vähän isommatkin saivat koristella joulukuusia Martan kuvittamilla korttikoristeilla ja saivat ihastella myös Martan tekemiä aakkoskuvia ja muuta jouluaiheista tuotantoa.

Kuuset Joulun aikaa – joulun taikaa -näyttelyssä

Toisena esimerkkinä ja ilonaiheenani olen saanut olla mukana seuran edustajana Päivi Ahdeoja-Määtän kanssa Tuusulaan rakennettavan uuden päiväkodin kuvaohjelman suunnittelutyössä.  Päiväkoti kantaa nimeä MARTTA WENDELIN PÄIVÄKOTI. Meidän tehtävänämme oli esitellä Martan monipuolista tuotantoa ja auttaa löytämään laajasta materiaalista sopivia kokonaisuuksia, jotta sisätiloissa ja pihapiirissä näkyy Martan taiteen jälki. Päiväkoti valmistuu vuonna 2022 ja elokuussa 2022 lapset pääsevät ihastelemaan uutta päiväkotia. Bonuksena mainitsen vielä, että taidekasvatus sisältyy päiväkodin toimintaan.

Matkani mahtavan Martan taiteen ihanassa maailmassa ja seuran jäsenenä on ollut kiehtovaa ja monia elämyksiä antava. Olen saanut olla tekemässä ja mukana Marttaan ja Martan tuotantoon liittyvissä tilaisuuksissa – retkillä, myyntitapahtumissa ja näyttelyissä. On ollut mukava tavata ihania ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita Martasta ja Martan taiteesta ja ovat kertoneet omista Marttaan liittyvistä kokemuksistaan ja tuntemuksistaan.

Sattumalle ja uteliaisuudelle kiitollisena toivotan sinulle mukavaa talven jatkoa ja kevään odotusta sekä ihania hetkiä Martan taiteen parissa!

 

UTELIAISUUDEN VUOSI 2021

Minä en välitä tästä kauneudesta ja hienoudesta.  Minä kaipaan näkemään jotakin yksinkertaista, väärentämätöntä ja luonnollista” kirjoitti Martta Wendelin päiväkirjassaan 31.5.1911. (1)

Martta oli nähnyt ja kokenut tuohon mennessä Helsingin ja hän halusi muualle toteuttamaan omaa elämäänsä. Hän tunnisti jo tuolloin itsessään halun ja tarpeen elää itsensä näköistä elämää, joka ei olisi siloista, vailla rosoja ja raitoja. Jo tuolloin hän halusi elää toisin, hän ei vielä tiennyt miten mutta rohkeasti ja uteliaasti hän lähti sitä rakentamaan näköisekseen.

Olen aina tuntenut kiinnostusta siitä, miksi ihmiset käyttäytyvät siten kuin käyttäytyvät ja olen pohtinut sitä erityisesti taiteilijoiden toimintaan liittyen.  Tänään tahdon uskoa, että olen päässyt jyvälle ainakin joiltain osin siitä mistä luomisvoima ja uudet ideat syntyvät. Se on uteliaisuus elämää kohtaan. Uskon uteliaisuuden tärkeyteen elämän valintoja tehtäessä. Uskon uteliaisuuden tärkeyteen johtamisessa, lastenkasvatuksessa ja nyt myös taiteen tekemisen välttämättömänä ehtona.

Uteliaisuus on luovuuden perusta. Voi sanoa, että kaikki maailman keksijät, tiedemiehet ja taitelijat ovat intohimoisen uteliaita.  He lähestyvät tilanteita ja ongelmia avoimella, lapsenomaisella mielellä, jota ei rajoita jäykkyys tai ennakkoluulot. Uteliaisuuden innoittamana he kysyvät hulluja kysymyksiä ja löytävät niiden avulla täysin uudenlaisia ratkaisuja, he näkevät paljon sellaista mitä me muut emme.

Mm. Albert Einstein on todennut:” Minulla ei ole mitään erityistä kykyä, olen vain intohimoisen utelias.” (2)

Heräsin tämän uuden vuoden alun aamuna kahvin keittoon ja ikkunasta avautuvaan upeaan lumiseen maisemaan juuri kun päivä alkoi sarastaa.  Maisema nostatti saman tien mieleeni muistikuvan Martta Wendelinin joulukortista, siitä,  jossa tontut liikkuvat aamun tai illan sarastuksessa ja punamyssyt vilkkuvat puiden välistä. Sellaisen olin juuri joulun alla postittanut jollekin läheiselle ihmiselle. Minun oli pakko mennä ulos ja ottaa valokuva, ei niinkään itse maiseman kuin sen satumaisen tunnelman takia. Kaivoin vanhan joulukortin esiin ja aloin tehdä selvitystyötä, miksi aamuinen maisema sai minussa aikaan sellaisen reaktion.

Kirsi Sukula-Ruususen valokuva lumisesta metsästä Sysmässä; Martta Wendelin, Joulukortti, 1950-luku

Vertailin kuvia

Tunnelma molemmissa kuvissa on jännittynyt ja odottava. Päivä on alussa, se on siis vielä täynnä mahdollisuuksia.  Minun kuvani on hieman kauempaa, joten en voi olla varma siitä pitikö minun maisemani pikkuväkeä sisällään. Martta on piirtänyt maisemansa lähempää ja saanut paljon pieniä yksityiskohtia näkyviin.  Vai olisiko niin, että hän on katsonut tarkemmin?

Jos Martta voisi katsoa kuvaani, näkisikö hänen uteliaat silmänsä jotakin, mitä minä en pysty näkemään vaan tarvitsen siihen taitelijan tulkiksi. Mielessäni herää kysymys: ”Onko taiteilija Martta Wendelin katse uteliaampi ja hän näkee sen vuoksi enemmän kuin minä?”

Luin joulun aikaan kahdesta hyvin erilaisesta suomalaisesta miehestä, Erik Edefeltistä ja Toivo Kuulasta kirjoitetut kirjat.  Ensimmäinen oli Anna Kortelaisen kirjoittama, puolifiktiivinen kuvaus suuren taiteilijan Albert Edenfeltin pojan lyhyestä elämästä ja toinen paksu kirja oli Toivo Kuulan elämänkerta, jonka kirjoittaja on Juhani Koivisto. Miesten elämät olivat kovin erilaiset, heitä yhdisti vain sama aikakausi, viime vuosisadan alkupuoli, ja se, että he elivät hyvin intohimoisesti sille, mikä oli heidän elämänsä tärkein sisältö. Erikille se oli ihmisen sielun tutkiminen ja Toivolle se oli musiikki.

Omasta mielestäni suurin yhdistävä tekijä, jonka tunnistin heissä oli valtava uteliaisuus.  Sen tyydyttäminen edellytti rohkeutta kohdata haasteita ja mennä kohti tuntematonta, hakea innostusta erilaisesta.  Erik Edefeltiä kiinnosti kovasti se, miten ihmisen sielua voidaan tutkia kokeellisesti ja Toivo Kuula oli kunnianhimoinen säveltäjä, joka halusi kuulla miten ihmisäänet soivat yhdessä eri äänissä.  Molempien uteliaisuus myös vaati paljon uhrauksia ja toi elämän matkaan mutkia. Yhteistä miehillä oli myös se, että molemmat kuolivat nuorena: Erik keuhkotautiin ja Toivo murhattiin.

Martan elämä, niiltä osin kuin minä tunnen ja tiedän, ei pitänyt sisällään niin isoja kaaria ja tunteen paloa sairauksineen ja mielen ongelmineen, oli kuitenkin poikkeuksellista omana aikanaan. Hänen elämäntapansa osoitti tietynlaista rohkeutta ja intohimoa. Hän yritti elää elämäänsä loukkaamatta toisia, toisin kuin edellä mainitsemani herrat, jotka hakivat usein innoitusta ja tyydyttivät uteliaisuuttaan tavalla, jolla loukkasivat läheisiään.

Martan uteliaisuus kohdistui lähellä olevaan, hän sai oman taiteensa innoituksen arjesta, hän katsoi usein pientä, hän näki ihmisiä, eläimiä, kukkia, peltoja, rakennuksia ja tonttuja siinä sivussa. Hänen uteliaisuutensa näkyi erilaisina elämänvalintoina. Hän eli äitinsä kanssa, hänellä oli pieni kasvattitytär ja hän rakensi oman talonsa. Nämä olivat monella tavalla ” kokeellisia” ratkaisuja tuohon aikaan.

Martan kuvituksista ja maalauksista kumpuaa uteliaisuus, joka asuu hänen silmissään ja sielussaan ja se kohdistuu tavallisiin asioihin, niihin hän panosti. Hän sai vaatimattoman näyttämään upealta, hän sai värittömään värit.

Martta Wendelin, Unikkokimppu, pastelli, yksityiskokoelma

Martan uteliaisuus tuottaa tänään ja tulevaisuudessa paljon positiivista hyvää meille kaikille Martta-faneille.

Toivotan Sinulle hyvää tämän vuoden jatkoa, ollaan uteliaita ja tutkaillaan maailmaa, vaikka liikutaan varovasti pienellä säteellä. Ei sitä tiedä millaisia havaintoja ja uusia ideoita sieltä kotinurkista vielä löytyy.

Uteliaisuus kannattaa aina, sillä  Vanhuus alkaa, kun uteliaisuus on kadonnut. (José Saramago (3))

yst  terv Kirsi Sukula-Ruusunen 😊

Lähde:

Sadun ja toden maailma (2003) Taidemuseo Martta Wendelinin julkaisusarja no 1

http://www.modulcon.fi/2020/10/21/uteliaisuus-on-vahvuus/

Uteliaisuus on vahvuus

VUODEN 2020 BLOGIT:

 

MARTAN JOULU

Kolme tonttua ja kelkka, Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen joulukortti, peiteväri 1931, Tuusulan taidemuseo

Päivi Ahdeoja-Määttä

Suomalaisen joulun tunnuskuvasto liittyy paljolti omiin tai lapsuusajan tunnelmiin. Kuvittajat kuten Martta Wendelin ja Rudolf Koivu ovat luoneet tätä kuvastoa 1910-luvulta alkaen ja se välittyy yhä keskellämme. Postikorttien lähettäminen alkaa olla jo harvinaista nykypäivänä, ellei joulua oteta lukuun. Silloin monet edelleen valikoivat tunnelmallisimmat kuva-aiheet korteista ja lähettävät niitä ystävilleen ja sukulaisilleen. Tai sitten tunnelmallisia joulukuvia jaetaan virtuaalisesti – instagramissa ja facebookissa.

Itämaan tietäjä, Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen joulukortti, peiteväri 1937, Tuusulan taidemuseo

Joulu postikorteissa

Postikorttien lähettäminen yleistyi Suomessa 1900-luvun alussa, ja vaikutteita saatiin etenkin ruotsalaisen kuvittajan Jenny Nyströmin jouluisista tonttuaiheisista postikorteista. Hänen tontuissaan näkyi vielä realistisen maalaustaiteen ja art nouveaun henki koukeroisessa viivankäytössä. Martta Wendelin loi omat joulukorttinsa vasta 1920-luvun alussa ja hänen tontuissaan näkyi uudenlainen kuvittajan ote. Tontut olivat pelkistyneitä, hoikkia ja kuvamaailma oli suunniteltu juuri korttikäyttöä varten. Myöhemmin 1930-luvulla tontut ja joulupukit pulskistuivat. Kuvaustapa oli edelleen pelkistynyt, mutta Wendelin leikitteli realismilla ja arkitodellisuudella kuvaten joulupukin ajamassa autoa tai lava-autoa, laskeutumassa laskuvarjolla lahjojen kanssa lumiseen maisemaan.

1930-40-luvuilla joulukorttien aiheet laajenivat uudenlaisiin teemoihin kuten joulukirkkoon, rekiaiheisiin ja tunnelmallisiin talvimaisemiin. Myös Jeesuksen syntymän aikaan liittyviä aiheita kuten seimiaihe, Itämaan tietäjät ja Pako Egyptiin tuli kortteihin. 1950-luku toi mukanaan arkisia tunnelmakuvia lumilyhdyistä, tähtitaivasta ihailevista lapsista, lumen peitossa olevista tulppaaneista tai kukkarekeä työntävistä lumipukuisista tonttulapsista.

 

Lastenlehtien joulu

Tuntematon osa Wendelinin joulukuvituksia ovat lastenlehtien Äidin joululahja -liitteet. Kaunis kuvitettu kirjeenmallinen kuori sisälsi äidille lahjaksi vaikkapa paperisia joulupöytäliinoja. Martta Wendelin kuvitti myös useita joulutarinoita lastenlehtiin, Valistuksen Joulupukki-lehdistä Pääskysen Joulukonttiin tai Sirkan Jouluun. Usein kirjoittajana oli tunnettu lastenkirjailija kuten Aili Somersalo tai Annikki Setälä. Kuvitukset olivat tussi- ja peiteväritöitä kuten Setälän Kiukkupussi-tarina tai sitten kolmivärikuvituksia kuten Somersalon kirjoittamat Jukka-Pekan seikkailutarinat.

Äidin joululahja, peiteväri 1938, Tuusulan taidemuseo

Martta Wendelinin oma joulunvietto Tuusulassa

Usein Martta Wendelin joutui tekemään jouluisia aiheitaan kustantamoille jo kesäaikaan. Eräässä kirjeessään Viena Aaltiolle 5. elokuuta 1930-luvun lopulla Tuusulassa Martta on kuvaillut tekemisen vaikeutta, miten luonnon vihreydessä on vaikea päästä joulutunnelmaan. ”Minulla olisi kymmenittäin joulukortteja tehtävä tuossa paikassa, mutta kun mieli on viheriässä metsässä niin ei siitä mitään hyvää näy syntyvän.”

Omaa joulunviettoaan Suopellossa Tuusulassa jouluna 1942 Wendelin kuvasi ystävättärelleen näin: ”Nyt se joulukin on sitten ohitse. Me vietimme sitä flunssan merkeissä (mikä oli ihan yleinen viettämistapa tänä vuonna). Sain muutamia hyviä kirjoja, jotka tietysti ahmin heti. Itse ostin itselleni joululahjaksi Helene Schjerfbeckin elämäkerran (ruots.) hienoine kuvineen. WSOY:ltä tuli Suomen taiteen vuosikirja, Otavalta ”Taivasten valtakunnan avaimet”, Gummerukselta pari kirjaa. Niin että kaiken kaikkiaan (mukaan luettuna se joulukinkku) meillä oli oikein rauhallinen leppoisa joulu.” Naimattomana naisena Martta Wendelinin oma joulu kului vanhan äidin kanssa vuoteen 1942, kunnes syksyllä 1943 hänelle tuli kasvatiksi 13-vuotias kolttatyttö Helena Titoff Lapista. Sen jälkeen joulunvietto muuttui uudenlaiseksi, kun perhepiirissä oli lapsi ilahtumassa lahjoista ja joulun tunnelmasta.

Vuoden 1944 joulusta Martta kirjoitti Vienalle 1.1.1945 kiittäen samalla saamastaan ruoka-avustuksesta.  ”Saimme onnellisesti kinkun. Ja meillä on ollut aika hyvä joulu, mitä ruokaan tulee, jos ei nyt ajattele makeita. Tämä on ensimmäinen joulu, jolloin minä aivan omin päin olen saanut valmistaa jouluruuat. Äiti on nyt ollut suunnilleen vuoden vuoteen omana. (…) Jouluaattona hän istui pöydässä syömässä kanssamme. (…) Äidin tilasta johtuen olemmekin viettäneet hiljaisen joulun. Tytön kanssa olemme pitäneet pientä jouluiloa. Hän on hyvin kiltti, hauska lapsi. Hän oli niin onnellinen, kun joulupukki toi niin monta pientä pakettia. – Minäkin sain taas vähän joulukirjallisuutta. Gummerukselta lähettivät oikein kolmeosaisen romaanin Magdalena. Olen lukenut sitä tässä nyt pyhien aikaan.” Kustantamot muistivat kuvittajiaan kirjalahjoilla, ja näistä olikin Martalle aina paljon iloa pitkinä joulunpyhinä.

Ida Wendelin kuoli vuonna 1946, ja uuteen kotiin Kanervalaan Annivaaraan muutettiin 1947. Jatkossa Wendelinin joulut kuluivat Helenan kanssa, josta sittemmin tuli virallisesti ottotytär. Myöhemmin jouluja tunnelmallisessa taiteilijakodissa täydensi Helenan perhe lapsineen ja lapsenlapsineen. Kotiliesi-lehden toimituskin muisti vanhaa taiteilijaa aina jouluisin herkkukorilla, kuten Kotilieden entinen päätoimittaja Raili Malmberg on muistellut. Läheinen ystäväpiiri, tyttökerho muotoutui elämän viime vuosikymmenillä, ja kukkatervehdyksiä vaihdettiin jouluisin ystäväpiirissä kuten myös naapurien kanssa.

Maria, Josef ja Jeesus-lapsi, Joulun Ilosanoma -kirjan kuvitus, peiteväri 1955, Tuusulan taidemuseo/ Museokuva

TARINA   TAULUSTA

Satu Säilä

Tuusulan silloisen asemakylän, Järvenpään kartanon maille perustettiin vuonna 1928 valtiollinen Kotitalousopettajaopisto. Opistossa koulutettiin myös puutarhanhoidon opettajia vuoteen 1967, jolloin tämä koulutus siirtyi Lepaan puutarhaopistoon. Järvenpäässä kotitalousopettajien koulutusta annettiin lähes 70 vuoden ajan.  Kuntayhtymä KEUDA jatkaa samassa paikassa uudistettua matkailu-  ja ravitsemusalan koulutusta, vanhan perinteen pohjalta.

Mieheni edesmennyt täti, Kyllikki Peippo, oli aikoinaan 1950–60 luvulla Järvenpään Kotitalousopettaja-opiston puutarhanhoidon opettajana. Lukija ehkä kysyy, miten tämä henkilö sitten liittyy taiteilija Martta Wendeliniin. Hyvinkin paljon tai ainakin kahden taideteoksen verran. Yhdistävä tekijä oli Martan intohimo omaan maahan ja maaperään, jossa voisi nähdä kaiken kasvavan, erityisesti kukkien. Martta Wendelin on monissa kirjeissään kertonut puutarhanhoidosta ja kukkien puhkeamisesta. Näitä kukkia hän on ikuistanut mm. monissa pastellitöissään. Kaiken tämän mahdollisti oman maapalan hankkiminen ja muutto Tuusulan Annivaaraan 1947. Puutarhanhoito oli siis Martan ja Kyllikin yhteinen tekijä. Todennäköisesti tapaamiset Annivaarassa 1950-60-luvulla liittyivät puutarhanhoitoon.

Eräällä tällaisella tapaamisella Kyllikki oli ihastellut valmistumassa olevaa kookasta kukista tehtyä pastellityötä. Hän sai sen myöhemmin myös ostaa itselleen. Mutta Kyllikille rakkain taulu on kuitenkin tämä kuvassa oleva maisema, joka on tilaustyö. Kyllikin toiveena oli saada seinälleen taulu, jossa olisi järveä ja saari. Kyllikin tuntien kyseinen mielikuvissa ollut toive ei liittynyt Tuusulanjärveen, vaan Kyllikin lapsuuden kotimaisemiin Pohjois-Karjalassa, Saimaan saariin ja kimmeltäviin vesiin.

Martta Wendelin, Järvimaisema, öljy, yksityiskokoelma

Tämä öljyvärityö on mielestäni levollinen ja rauhoittava.  Värimaailma muodostuu useista eri vihreän sävyistä, veden tummista varjoista ja valon heijastuksista. Erityisesti minua viehättää taiteilijan siveltimen pehmeä ja vapaa jälki, vailla yksityiskohtia. Tätä maisemaa voimme ihastella Tuusulan kotimme seinällä. Kyllikki antoi sen vielä eläessään Lahdessa asuessaan sisarensa pojalle. Hänen mielestään sen paikka kuuluu olla Tuusulassa, missä taiteilija eli 40 vuotta omassa kodissaan ja rakkaassa puutarhassaan, johon Martta Wendelin halusi tulla myös haudatuksi.

 

 

 

 

SAARELAN MUMMU

Leena Jäntti

Martan muotokuva Julia Saarelasta (1869-1952) on minulle kaikkein mieluisin Martta Wendelinin maalaamista muotokuvista. Mikä siinä sitten puhuttelee? Katse, ilme, tunnelma, aika, malli? Muotokuva on maalattu 1944-45 sota-aikana. Itse olen syntynyt sodan jälkeen mutta sota on hipaissut kuitenkin sen verran, että isäni oli sotainvalidi ja äitini lotta. Ja koko aikuisikäni olen tehnyt hoitotyötä ja edelleen vapaaehtoisena veteraanityössä sota-ajan ihmiset ovat lähelläni.

Työvelvollisuus on Suomen laissa tunnettu poikkeusolojen aikainen velvollisuus, joka koskee kaikkia Suomessa asuvia 17–64-vuotiaita henkilöitä. Sitä voidaan käyttää valmiuslain mukaisissa poikkeusoloissa eli sodan, sodan uhan, kiristyneen kansainvälisen tilanteen, maailmankaupan häiriön tai suuronnettomuuden aikana.

 Martalle kutsu työvelvolliseksi tuli Saarelan taloon. Talo on historiallisen Tuusulan Rantatien varrella, viimeinen talo vasemmalla Järvenpäähän päin mentäessä. Martta ei ollut tottunut maataloustöihin ja silloin sovittiin, että Martta maalaa mummun muotokuvan. Martta asui silloin Suopellon huvilalla vuokralla, lähellä Saarelaa.

Martta Wendelin, Saarelan mummu, pastelli 1943, Tuusulan taidemuseo

Julia Saarela on tässä kuvassa 75- vuotias. Kuvassa Saarelan Julian katse on hieman huolestunut. Miettiikö hän mennyttä elämää? Hänen miehensä oli Viktor Reinhold Saxelin (1862-1918), myöhemmin nimi muuttui Saarelaksi Snellmannin päivänä 1906.  Viktorin isä Reinhold Saxelin oli niiden viidensadan miehen joukossa, jotka veivät suurta adressia keisarille vuonna 1899. Reinhold Saxelin oli ollut luotettava ja arvostettu tuusulalainen talonpoikaissäädyn edustaja tässä joukossa. Miniä Julia kantoi myös yhteiskunnallista vastuuta ja oli Tuusulan kunnanvaltuustossa vuosina 1923-24.

Suuri adressi kerättiin Suomessa ensimmäisenä sortokautena vuonna 1899 vastustamaan Suomen suuriruhtinaan keisari Nikolai II:n 15. helmikuuta 1899 allekirjoittamaa helmikuun manifestia. Silloiset ylioppilaat hiihtivät kylästä kylään keräten yli puoli miljoonaa nimeä yhdessätoista päivässä.

Pariskunnalle syntyi kuusi lasta, joista kaksi äiti joutui saattamaan hautaan jo lasten ollessa pieniä. Pojista Valtteri oli Pohjolan talon isäntä vaimonsa Idan kanssa. Nyt Pohjolan tila on siirtynyt Järvenpään kaupungin omistukseen. Tytär Katri meni naimisiin naapurinpojan kanssa ja perhe asui Ristinummella. Helmi ja Lauri olivat naimattomia ja huolehtivat talosta elämänsä loppuun asti.

Nyt on sota-aika ja huoli koko maan tulevaisuudesta. Kuinka saadaan työt tehdyksi ja elämä turvattua taas eteenpäin. Pitääkö hän käsistä tiukasti kiinni, ettei vain tarttuisi talon töihin ja malttaisi istua mallina?  Kuvassa näkyy emäntä, joka on selvinnyt monista vaikeuksista mitä elämä on eteen tuonut, kädet levollisesti sylissä (näin haluan tulkita), pyhäpuku päällä ja kaiken yllä leijuu hiljainen talonpoikainen arvokkuus.

Mitä taiteilija ajattelee maalatessaan taulua? Martta on 52- vuotias, parhaassa iässä oleva taitelija, jonka työt ovat virkistäneet suomalaisten arkea monin tavoin sota-aikana, sekä antaneet toivoa paremmasta. Martan mielessä on ehkä jo oman kodin rakennushaaveet. Parin vuoden kuluttua se jo toteutui, kun Annivaaraan valmistui oma koti, joka sai nimekseen Kanervala.  Maalauksesta voi aistia Martan opettajan Eero Järnefeltin vaikutteita. Maalaus on ruskeasävytteinen, kuin myöhäissyksy, juuri ennen lumentuloa, pelkistynyt ilmaus, josta katsojalle tulee rauhallinen mieli. Voisin kuvitella, että sanoja ei paljon tarvittu, keskinäinen ymmärrys vallitsi naisten välillä.

Saarelan talo ja ihmiset sekä pihapiiri tulivat tutuksi Martalle monin tavoin. Hän kuvitti 1945 Viktor Rydbergin Tonttu-runon ja käytti siinä mallina Saarelan talon aittoja. Monissa jouluaiheisissa postikorteissa voi nähdä myös näitä Saarelan aittoja.

Martta Wendelin, Tonttu ja aitat, kuvitus Viktor Rydbergin runokirjaan, peiteväri 1945, Tuusulan taidemuseo

 

MARTAN KIRJEITÄ ÄIDILLENI

Terhi Ahvonen

Martta Wendelinin ensimmäinen kirje Paula Ahvoselle 25.9.1960

Kuusikymmentä vuotta sitten syyskuussa alkoi äitini Paulan ja taiteilija Martta Wendelinin ystävyys. Mistä tiedän, että se alkoi juuri tuolloin? Koska kaikki on dokumentoitu kirjeisiin, joita he lähettivät toisilleen. Äidin ensimmäinen kirje Martalle on päivätty 19.9.1960 ja hän aloitti sen luonnollisestikin hyvin kunnioittavasti ja muodollisesti: “Arv. Taiteilija Martta Wendelin, rohkenen ystävällisesti kääntyä puoleenne asiassa…”

Martta Wendelin maalaamaan Pohjanmaalle

Äitini oli syntynyt v 1930 maalla, Isossakyrössä ja ihaillut kotiinsa tulleita Kotilieden kansikuvia koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan. Kun hän sitten 30-vuotiaana nuorena rouvana ja yhden lapsen äitinä halusi muotokuvan pikkutytöstään (allekirjoittaneesta), niin keneltäpä muultakaan hän olisi kysynyt muotokuvalle tekijää, kuin suuresti ihailemaltaan Martta Wendeliniltä. Äitini oli nähnyt Vöyrillä sukulaistalossa muotokuvan perheen tyttärestä ja siinä oli ollut tuttu “MW” signeeraus. Ja pari vuotta aikaisemmin vanhempani olivat vierailleet myös Tuusulassa tarkastaja Karttusen perheessä ja nähneet siellä Wendelinin maalaamia muotokuvia. Ilmeisesti äitini tunsi tarkastaja Karttusen niin hyvin, että pyysi häntä puhumaan taiteilijalle etukäteen, että tällainen yhteydenotto Laihialta voisi tulla. Joten tuumasta toimeen ja kirje suoraan taiteilijalle Tuusulaan!

Martta Wendelin, Äiti Paula, pastelli 1960

Ja mikä riemun päivä koitti, kun Martta vastasi äidille 25.9.1960 päivätyllä kirjeellään. Toki taiteilija näki paljon esteitä yhtäkkiselle lähdölle Pohjanmaalle: ”Tiedossa pitäisi olla ainakin pari kolme tilausta sielläpäin, jotta minun jotenkuten rahallisesti kannattaisi lähteä matkaan ja voidakseni pitää hintatason alhaisena. Nyt on niin, että päivät pitenevät jatkuvasti, – marras- joulukuulla ei voi ajatellakaan muotokuvamaalausta (eikä maalausta yleensäkään). Kuva olisi siis tehtävä lokakuun kuluessa, taikka lykättävä tammikuun puolelle.”

Äitini päätti välittömästi poistaa esteet ja kirjoitti uuden kirjeen 29. syyskuuta. ”Varmoja tilauksia on jo ainakin kolme: oman tyttäremme muotokuvan lisäksi haluaisimme muotokuvan myös äidistäni, vaikka hän ei sitä vielä tiedäkään. Myös Simonsin perheen isoäidistä haluttaisiin kuva. Lisäksi tulisi luultavasti (ja melkoisella varmuudella) kaksi muuta muotokuvatilausta: mieheni serkun pikkupoika sekä hänen isoäitinsä.” Äitini ehdotti myös, että taiteilija voisi asua meillä: ”Ehkäpä tästä muodostuisikin sitten tilapäinen ateljeenne, täällä on mielestäni valoisaa. Nämä kaikki kertomani tapaukset ovat niin hyviä ystäviämme, että heidän maalausistuntonsa voi suorittaa täällä mainiosti. Emmehän malta odottaa tammikuuta, kukapa tietää millaista silloin on?” Jo ensimmäisessä kirjeessään äitini oli perustellut pontevasti, miksi muotokuva allekirjoittaneesta pitäisi tehdä pikimmiten: ”Sillä kauan ei Terhi ole enää nelivuotias ja hampaat kun lähtevät ja jäsenet venyvät epäsuhtaisiksi, niin siinä iässä ei sitten enää olisi niin lapsekkaan suloinen.”

Martta Wendelin, Pikku Terhi, pastelli 1960

Päättäväisenä ja toimeliaana ihmisenä äitini sai ”esteet raivattua”. Hän itse muisteli joskus vanhuuden vuosinaan noita vuosikymmeniä ihastellen ”Silloin ei mikään ollut mahdotonta”.  Ja niin Martta Wendelin saapui 12. lokakuuta 1960 junalla Vaasaan ja äitini oli häntä vastassa asemalla. Taiteilija palasi kotiinsa Tuusulaan vasta loppukuusta, sillä tilauksia oli ehtinyt kertyä vielä lisää. Tällä ensimmäisellä matkallaan hän maalasi tai luonnosteli meillä ainakin kahdeksan muotokuvaa.

Äidin ja Martan pitkä ystävyys

Näin siis alkoi yli neljännesvuosisadan kestänyt ystävyys äitini ja Martta Wendelinin välillä. Tästä eteenpäin kutsun häntä Martta-tädiksi tai Wenni-tädiksi, sillä näillä nimillä minä ja sittemmin myös veljeni opimme hänet tuntemaan. Martta-täti asui meillä muutamasta viikosta kuukauteen lähes joka vuosi 60-luvulla ja vieraili usein kodissamme vielä 70-luvullakin. Hän maalasi meillä Pohjanmaalla ollessaan yli 100 muotokuvaa perheestämme, sukulaisistamme sekä vanhempieni ystävistä ja heidän perheistään. Sana kiiri ja tilauksia oli aina yllin kyllin joka vierailulle. Myös kukkatauluja ja niiden luonnoksia syntyi useita sekä myös joitakin maisemia ja interiöörejä Laihialta ja Isostakyröstä.

Martta Wendelin, Aini Pukkinen, pastelli 1960

Äiti sisusti aina Martta-tädille ateljeen kotiimme niiksi viikoiksi, jotka hän oli meillä ja tuossa huoneessa sain itsekin istua mallina muutamia kertoja. Ensimmäisellä maalausmatkallaan Laihialle hän maalasi minusta tämän pastelliväreillä tehdyn muotokuvan. Mallina istuminen oli pikkutytölle aika jännittävää, mutta sitä helpotti se, että sain istua lattialla ja ympärilläni oli minulle rakkaita leluja, kirjoja ja paperinukkeja. Mummastani Ainista tehtiin myös muotokuva mumman tiukasta vastustelusta huolimatta. Samoin malliksi pääsivät isäni Erkki ja äitini itsekin istahti malliksi.

Tämä äidin oma muotokuva oli tietääkseni ainoa Martan maalaama työ, josta äitini ei niin pitänyt. Martta maalasi tauluun vahvan, päättäväisen nuoren naisen – ehkäpä äiti halusi nähdä itsensä siihen aikaan pehmeämpänä ja nöyrempänä? Myöhemmin taulu sentään pääsi seinälle isän muotokuvan viereen.

Martta Wendelin, Isä Erkki, hiili 1960

 

MARTTA WENDELIN KAUNIIN ARJEN TULKKI

Kirsi Sukula-Ruusunen

Olen elänyt elämäni.  Mutta usein mietin, minäkö ite sen elin, minäkö itse ohjasin tekoni. Yhä selvemmäksi on minulle tullut, että elämääni ohjasi minun ulkopuolellani oleva voima – otti hoiviinsa jo lapsena, kasvatti luonteeni, asetti vaikeudet eteeni, opetti ne voittamaan. Ei minulta kysytty, halusinko vai enkö. Tunsin selvästi, että joku auttoi ja tuki minua, antoi minulle taitoa tehdä tehtäväni. Se saattoi tielleni tärkeät henkilöt ja tein mitä tehtäväkseni oli määrätty. Tiedän – Kohtalo ohjasi elämääni.” 

Tällä siteerauksella kuvaa Martta Wendelin omaa elämäänsä vuonna 1980 Jatta von Konow toimittamassa kirjassa ”Martta Wendelin, piirtäjä ja maalari”. Kirjan tarkoituksena on kertoa laajasti Martta Wendelinin monipuolisesta ja laajasta tuotannosta, koota yksiin kansiin hänen elämäntyötään. Teoksen alussa kerrotaan lyhyesti myös Martan oman elämän käänteistä, aina kirjan julkaisemiseen asti.

Lyhyt elämänkertakuvaus muodostaa lukijalleen mielikuvan ahkerasta ja määrätietoisesta taiteilijasta, jonka yksityinen elämä työn rinnalla on ollut tapahtumarikasta. Vaikka Martta Wendelin itse kuvailee, että kohtalo on ohjannut hänen elämäänsä, ajattelen itse kuitenkin, että ei hän tunnu mitenkään ajelehtineen vailla määrää ja suuntaa, vaan hänen matkansa on ollut tavoitteellista, suunnitelmallista ja hyvin tuloksellista.

Olimme elokuun alussa Martta Wendelin seuran hallituksen kanssa ideariihessä Mäntyharjulla ja valmistauduin niihin päiviin selailemalla kirjahyllystäni löytyvää ”Martasta kirjoitettua” ja jouduin jälleen ihmettelemään, miten” täynnä elämää” taiteilijan pään täytyi olla. Hän joko näki kaunista kaikessa mihin katsoi tai ainakin hän muutti sen kauniiksi kuvatessaan. Siihen aikaan, kun hän eli nuoruuttaan ja aikuisuuttaan, oli monien ihmisten elämä usein raskasta ja köyhää, oli sairauksia ja puutetta lähes kaikesta mitä tarvitaan inhimilliseen elämään, mutta Martta Wendelin ei kuvannut aikansa ankeaa puolta vaan hän tuntui löytävän kuvattavakseen huonostakin omenasta sen punaisen posken.

Muun muassa se, että lapset joutuivat usein tekemään raskasta työtä, oli tavallista vielä 1940-luvulla mutta Martta sai työnteon näyttämään iloiselta ja mukavalta. Tästä esimerkki vieressä olevassa piirroksessa, joka koristi Kotilieden numero 10 kantta toukokuussa 1941. Tällaisilla kuvilla luotiin uskoa parempaan huomiseen muun muassa sota-aikaan.

Mäntyharjulla kuulin muutamia eläviä tarinoita taiteilijan elämästä, joka ei todellakaan ollut ruusuilla tanssimista ja vaaleanpunaisen samppanjan juomista aamiaisella vaan usein raskasta työntekoa ja arkisia paineita, niin kuin meillä kaikilla. Ihailtavaa on se, että se ei koskaan näy hänen töissään.  Pohdin, että joko se on taiteilijan ehdotonta ammattitaitoa tai sitten se johtuu hänen positiivisesta luonteen laadustaan.  Vai johtuneeko molempien yhdistelmästä. Se jää minulle ikuiseksi arvoitukseksi.

Ideapäivämme oli elokuun viiden ja kuuden päivä. Samoina päivinä, lähes sata vuotta aiemmin oli Marttakin ollut Etelä-Savossa, luomassa uutta.  Hän oli ollut ystävien uudessa kesäpaikassa Ristiinassa, kylässä, joka sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä meidän majapaikastamme Mäntyharjulla, Villa-Aurorasta.

Lähdimme matkaan ajatuksena löytää Martan jalanjäljille ja etsiä, josko löytäisimme vielä sen portin, joka Martan tiedetään maalanneen omalla matkallaan tuolloin, liki vuosisata sitten.  Tuntui oudolta ajatella, että hän oli kulkenut siellä ja etsinyt jotakin itselleen niin merkittävää, että haluaa ikuistaa sen.

Puolen tunnin kiemuraisen automatkan ja muutamaan muun tutustumiskohteen jälkeen uskoimme löytäneemme Mäntyharjun kirkon kiviaidasta ”sen portin” jonka Martta on kuvannut. Tai ainakin löysimme kiviaidasta portin, jonka saatoimme yhdessä todeta olevan riittävän samanlainen kuin Martan työssä.

Taas ihailin Martan valintaa siitä, mitä hän halusi tallentaa: hän ikuisti kirkon hienon portin, ei hautoja, ei muistomerkkejä vaan sen, minkä kaikki näkevät kirkkoon tullessaan tai kirkon ohi kulkiessaan, hienon portin.

Piirtäjä Kari Suomalainen on joskus nimittänyt Martta Wendeliniä ” köyhän kansan Schjerfbeckiksi” ja sanonut, että Martta Wendelin on ehdottomasti tunnetuin suomalainen taiteilija. Perusteluksi väitteelleen hän sanoi, että Martan töitä on lähes jokaisessa Suomen kodissa, ja se on ainutlaatuista. Postikortteja, lehtien kansikuvia, kirjojen kansia, muotokuvia, piirroksia ja maalauksia löytynee varmaan meidän kaikkien muistoista ja mielikuvista. Paljon tärkeitä kuvia, joilla on tallennettu suomalaista mielen maisemaa ja ihan konkreettisestikin nostettu näkyviin ja kuvattu talteen tulevillekin sukupolville tärkeitä asioita. Niitä juuria, hyväsydämisesti.

Kun ajelimme tuona kauniina iltapäivänä tuntemattomalla tiellä ja katselin maisemia siinä ajaessani, mietin, kuinka oikeassa Kari Suomalainen aikanaan olikaan.  Mielestäni hän olisi voinut lisätä vielä, että Martta Wendelin maalasi positiivista ja kaunista arkea suomalaisille. Uskon, että hänen kaunis taiteensa viehättää ja tuottaa iloa myös muualta tänne Suomeen kotoutuneille ja kotoutuville, koska kauneus on puolueetonta, se ei ole milloinkaan ketään vastaan suunnattua vaan taiteilija tekee palveluksen katsojille muuntaessa arjen kauniiksi.

Martan hyväntahtoisesti kuvaama kotimaamme ja sen arki korostuvat erityisesti nyt korona-aikana kun meidät suomalaiset on ”rauhoitettu” pysymään omissa oloissamme omassa maassamme. ”Kotoilu” on päivän sana ja siihen mallia voimme ottaa Martan arjen kuvauksista. Yritetään nähdä arki kauniina ja nauttia siitä. Nykytekniikalla voimme tallentaa muistomme digitaalisiksi ja ne säilyvät tuleville jälkipolville, yritetään löytää niitä tavallisia arjen asioita kuvattaviksi niin kuin Martta Wendelin teki aikanaan, positiivisesti.

Hyvää ja tunnelmallista elokuun loppua meille kaikille toivoo Kirsi S-R

 

Kevät 2019

Martta Wendelin, Jänisperhe, sisäkuvitus Ebba Warman kirjaan, peiteväri 1934

Tervetuloa Martta Wendelin Seuran verkkosivuille

Verkkosivuilla on tietoa Martta Wendelinin elämäntyöstä ja Seuran toiminnasta.

Mikäli Sinulla on Martta Wendelinin teos tai tietoja hänen teoksistaan, otamme mielellämme tiedot arkistoomme. Ohessa linkki lomakkeeseen, jolla voit toimittaa meille tiedot sähköisesti. Voit myös olla suoraan yhteydessä Seuran hallituksen jäseniin. Kootaan yhdessä tietoja Martta Wendelinin elämäntyöstä kaikkien iloksi.

Martta Wendelin Seura vieraili Heli Laaksosen ”Ilma luppa” -näyttelyssä Erkkolassa pe 8.2.

Heli Laaksosen näyttely on avautunut 5. helmikuuta ja on esillä 19.5. asti. Lounaismurteen taiturina tunnettu Heli Laaksonen koettelee nyt siipiään myös kuvataiteessa. Hänen teoksensa ovat humoristisia ja luonnonläheisiä unohtamatta luonnonsuojelun teemaa.

Tässä kuvia vierailusta:

    Heli Laaksonen esittelee näyttelyään. Kuvissa ryhmäläisiä. Valokuvat Terhi Ahvonen

Martta Wendelin kuvitusarkisto 360 asteen kuvauksena

Kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin kuvitusten arkisto on sijainnut vuodesta 1982 vanhassa tiilikasarmissa Hyrylässä. Arkiston ja samalla näyttelytilan avaamisen aikoihin se oli liitetty Tuusulan kunnan kirjastoon. Vuonna 2002 avautui kasarmirakennuksessa Taidemuseo Martta Wendelin ja rakennus alettiin tuntea nimellä Taide- ja kulttuurikeskus. Vuonna 2008 taidemuseo muutti muotoaan ja rakennus sai nimen Taidekeskus Kasarmi. Rakennus on nyt remontissa vuoteen 2020 asti. Alkuperäinen arkisto on dokumentoitu tammikuussa 2019: kts linkki Martta Wendelinin kuvitusten arkisto 360 asteen kuvana

Martta Wendelin seuran vuosikokous Erkkolassa 17.2.2019

Martta Wendelin seuran vuosikokouksen oli Taiteilijakoti Erkkolassa sunnuntaina 17. helmikuuta. Seuran puheenjohtajana jatkaa Leena Jäntti, varapuheenjohtajana Terhi Ahvonen ja sihteerinä aloittaa Päivi Ahdeoja-Määttä. Uudet hallituksen jäsenet ovat Kirsi Sukula-Ruusunen ja Satu Säilä. Tervetuloa mukaan toimintaan! Muut hallituksen jäsenet Raija Berg ja rahastonhoitaja Elina Manninen jatkavat edelleen.

Martta Wendelin seuran taidekokoelma on kasvanut

Vuosi 2018 oli antoisa Martta Wendelin seuran taidekokoelman karttumisen osalta. Seura sai yhteensä neljä maalausta lahjoituksena sekä yhden maalauksen seura osti huutokaupasta syksyllä 2018. Viimeisin lahjoitus oli marraskuussa 2018, kun taideliike V. Hollming Helsingistä lahjoitti Martta Wendelinin ystävättären Viivi von Schrowe-Kallion maalaaman muotokuvan. Malli on ollut sama kuin Wendelinin kuulussa muotokuvassa Seuroissa kävijä (1932), Molemmat maalaukset on maalattu oletettavasti samasta mallista keväällä 1932 taidemaalari Eero Järnefeltiltä vuokratussa ateljeessa Bernhardinkadulla Helsingissä.

Suomen Merimieskirkko lahjoitti edesmenneen työntekijänsä ja Martta Wendelinin pitkäaikaisen ystävän Laina Koppisen pastellimuotokuvan marraskuussa 2018. Martta Wendelin oli maalannut teoksen 1950-luvulla. Marraskuun alussa seura sai lahjoituksen yksityishenkilöiltä eli Martta Wendelinin maalaamat muotokuvat heidän vanhemmistaan vuodelta 1967. Syksyllä 2018 seuran hallituksen jäsen huusi edulliseen hintaan metsänsisus-aiheisen Wendelinin pastellimaalauksen, joka on ollut konservoinnissa. Muut teokset on deponoitu Tuusulan taidemuseolle jo aiemmin.

Pohjoismaisia satukuvituksia esillä Ranskassa 17. helmikuuta saakka

Ranskassa Evianin kaupungissa Palais Lumierè´ssä avautui 23. marraskuuta näyttely ”Légendes des pays du Nord”, jossa on esillä Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun satukuvituksia muiden suomalaistaiteilijoiden rinnalla kuten Akseli Gallen-Kallelan ja Joseph Alasen. Näyttelyä esitellään Palais Lumierèn nettisivuilla. Martta Wendelinin 34 teosta on lainattu Tuusulan taidemuseon kokoelmasta ja Rudolf Koivun 60 kuvitusta Amerin Kulttuurisäätiön kokoelmista, jota Tuusulan taidemuseo hoitaa myös. Näyttelyn kuraattorina on ollut Laura Gutman, joka on kuratoinut taidenäyttelyitä monille suomalaisille taidemuseoille. Näyttely on esillä 17. helmikuuta 2019 asti.