Taidekokoelmat

 

Yllä: Hedelmäasetelma, öljy 1920-30-luku. Martta Wendelin Seuran hankinta vuodelta 2017.

Vuosien 2020-21 uudet hankinnat

Martta Wendelin, Jouluruusu, pastelli 1950-luku

Seuran kiinnostava hankinta vuonna 2020 oli Jouluruusut-pastellityö, jonka toisella puolella on peitevärimaalaus ruiskaunokeista. Tämän teoksen konservoi syksyllä 2020 taidekonservaattori Anna Aaltonen seuran kustannuksella. Wendelinin teokset ovat usein paperipohjaisia teoksia, joiden kuntoa tulee seurata ja vaihtaa esimerkiksi hapolliset tausta- tai kehyspahvit hapottomiin. Seura tekee tärkeää kulttuurityötä kunnostaessaan taidekokoelmaansa. Seuralla onkin Wendelinin vapaata taidetta suunnilleen sama määrä kuin Tuusulan taidemuseolla, jolla on 32 maalausta, akvarellia tai piirrosta 2 100 kuvitusoriginaalin kokoelman lisäksi.

Martta Wendelin, Ruiskaunokit, tausta Jouluruusu-teokseen, peiteväri

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maalaismaisema, akvarelli 1930

2010-luvun lopun uusia hankintoja ja lahjoituksia

Vuonna 2019 Martta Wendelin seuran taidekokoelma karttui  akvarellimaalauksella Maalaismaisema (1930-

Liljat, pastelli 1950-luku

luku) sekä pastellimaalauksella Liljat (1950-luku).

Joulupukki jakaa lahjoja, guassi n. 1930-luku

 

 

 

 

 

Kotiseutuneuvos Raili Kuusjärvi lahjoitti 24.5.2018 Martta Wendelin Seuralle alkuperäisen Valistuksen Joulupukki-lehden satukuvituksen Haltiatunturin Joulupukki vuodelta 1929. Akvarellikuvitus  on deponoitu Tuusulan taidemuseolle. Samassa lahjoituksessa Seuralle tuli samassa lahjoituksessa myös kehystettyjä joulupostikortteja, Kotiliesiä ja Wendelinin kuvittamia kirjoja sekä myös Korttien talon painattamia Martta Wendelin tuotteita 2000-luvulta.

Muuten seuran taidekokoelma kasvoi vuoden 2018 aikana neljällä Martta Wendelinin maalauksella sekä yhdellä Wendelinin taiteilijaystävättären, Viivi von Schrowe-Kallion teoksella.

 

Laina Koppisen muotokuva, pastelli

Laina Koppisen muotokuva, pastelli 1957, 61,5 x 47,5 cm

Suomen Merimieskirkko lahjoitti 25.11.2018 pitkäaikaisen työntekijänsä ja Martta Wendelinin ystävättärestään maalaaman pastellimuotokuvan Martta Wendelin Seuralle. Maalaus deponoitiin Tuusulan taidemuseolle. Se on tyypillinen Wendelinin muotokuvamaalaus 1950-luvulta.

Wendelinin opettajan Eero Järnefeltin vaikutus näkyi pitkään hänen tuotannossaan. Järnefeltin suosima miljöömuotokuva vaikutti myös Wendelinin tapaan kuvata mallejaan tuoden aina jotain persoonallista esille. Tässä muotokuvassa huomio kiinnittyy naisen asuun sekä kielomaisen näköiseen rintakoruun jakun kauluksessa.

Luminen puistokuva, pastelli 1957

Pastellimaalaus Luminen puistokuva on ostettu 15.8.2018 Helanderin huutokaupasta. Teos oli syksyllä konservoinnissa ja on nyt deponoitu Tuusulan taidemuseolle.

Stenijien muotokuvat

Pitkäniemen sairaalan psykiatrina toimineen Pekka Stenijin ja hänen puolisonsa Gretan muotokuvat valmistuivat vuonna 1967, jolloin Martta Wendelin asui pidemmän aikaa alueella ja maalasi myös muita muotokuvia sekä myös maisema-aiheita. Stenijien tyttäret lahjoittivat vanhempiensa muotokuvat Martta Wendelin Seuralle marraskuussa 2018.

Kuvassa seuran puheenjohtaja Leena Jäntti ja toinen lahjoittajista, Marita Stenij marraskuisessa lahjoitustilaisuudessa Erkkolassa.

Viivi von Schrowe-Kallio, Seuroissa kävijä/ Naisen muotokuva, öljy 1932

Syksyllä 2018 tuli yllätyslahjoitus Martta Wendelin Seuralle helsinkiläiseltä taideliikkeeltä V. Hollmingilta. Martta Wendelinin hyvän ystävän kemiläissyntyisen Viivi von Schrowe-Kallion maalaus tummahiuksisesta naisesta vuodelta 1932 lahjoitettiin Seuralle. Seuran entinen puheenjohtaja Aino Keppo vastaanotti luovutuksen.

Teos on maalattu samasta mallista kuin Martta Wendelinin öljymaalaus Seuroissa kävijä (1932). Mallina oli näköjään sama nainen, joka oli työvoimatoimiston jonosta palkattu. Naiset maalasivat huhtikuussa 1932 Eero Järnefeltin ateljeessa, joka sijaitsi Bernhardinkatu 5:n ullakolla Helsingissä. Erkkolan  syksyn 2018 näyttelyssä Ystävättäret taiteessa ja elämässä käsiteltiin myös teemaa, ja tämä teos olisi ollut siihen hieno lisä.

 

Martta Wendelin Seuran taidekokoelma koostuu omista hankinnoista ja seuran saamista lahjoituksista vuosina 2009–2014. Ensimmäiset hankinnat olivat vuonna 2009 Äidin muotokuva (öljy 1930-luku) sekä Maisema Tuomalasta (öljy 1930-luku). Uusimpia hankintoja vuodelta 2017 on öljymaalaus Hedelmäasetelma (1920-30. luku) sekä viime vuodelta 2016 on akvarellimaalaus Sieniasetelma (1920-luku). Vuoden 2015 merkittävimpiä hankintoja oli öljymaalaus Maria Ryyminin muotokuva (öljy 1935) karjalaisesta runonlaulaja- ja itkijänaisesta, johon Martta Wendelin tutustui Suistamossa kesällä 1935. Teoksesta oli alun perin myös pastelliversio, joka tuhoutui.

Maria RMaria Ryymin, öljy 1935yymin, öljy 1935

Kesän 2015 hankintoja oli Martta Wendelinin pastellimaalaus Dina Rubinsteinin muotokuva (1935). Se esittää viehättävää tummahiuksista nuorta naista Dinah  Rosenthalia (Viipuri 1910- New York 1987), joka avioitui välirauhan aikana 17.11.1940 serkkunsa lääkäri Benjamin Rubinsteinin (1905-1989) kanssa. Aviomies oli opiskellut neurologiaa ja psykiatriaa ennen sotaa Lontoossa. Talvisodan aikana hän työskenteli rintamalla sotilaslääkärinä.  Aviopari muutti sodan jälkeen Yhdysvaltoihin, kun Rubinstein hyväksyttiin opiskelemaan Menninger-klinikkaan Topekaan Kansasiin. Dinah suoritti myös tutkinnon psykologiassa, mutta pariskunnan muutettua New Yorkiin 1943, Dinah alkoi työskennellä valokuvaajana. Hänen valokuviaan on muun muassa New Yorkin valokuvataiteen museossa. Taiteilijanimellä Dena hän valokuvasi taiteilijamuotokuvia muun muassa Andy Warholista ja Willem de Kooningista. Aviomiehellä oli yksityispraktiikka New Yorkissa. Martta Wendelinin kerrotaan tutustuneen nuoreen Dinahiin Valamossa vuonna 1935, jolloin muotokuva myös valmistui. Dinahin vanhemmat olivat alun perin Saksan juutalaista teollisuussukua.

 

Kyllikki Kuuselan kokoelma käsittää Tuusulan entisen kirjastonjohtajan ja Martta Wendelinin ystävän testamenttilahjoituksen Martta Wendelin Seuralle keväällä 2014. Kokoelmassa on useita merkittäviä öljyväri-, pastelli- ja akvarellimaalauksia, mm. Kevätsulaa Tuusulanjärveltä (öljy 1940-luku) ja Porvoossa tehty Lukeva tyttö (akvarelli 1922). Martta Wendelin Seuran taidekokoelmaan kuuluu myös laaja Wendelinin postikorttien kokoelma ensipainoksina.

Muita Martta Wendelinin taiteen kokoelmia on muun muassa Tuusulan taidemuseolla. Tuusulan taidemuseon kuvitustaiteen kokoelma käsittää Martta Wendelinin vuonna 1982 Tuusulan kunnalle lahjoittaman n. 1 900 kuvitusoriginaalin kokoelman sekä muita myöhempiä lahjoituksia. Tuusulan taidemuseon Martta Wendelinin taiteen kokoelmassa on yli 20 maalausta ja piirustusta. Tuusulan taidemuseolle vuoden 2013 lopulla talletettu Amerin Kulttuurisäätiön kokoelma käsittää n. 600 Wendelinin kuvitusoriginaalia Valistuksen kustantamiin lehtiin ja kirjoihin.

Kevätsulaa Tuusulanjärvellä, öljy 1940-luku